Digitaalinen yo-tutkinto

Ylioppilaskoe muuttuu digitaaliseksi vaiheittain 2016-2019. Jokainen digitaalista koetta tekevä kokelas tarvitsee kokeen ajaksi käyttöönsä henkilökohtaisen päätelaitteen, jolla hän suorittaa kokeen.

Ylioppilaslautakunta on asettanut määritykset sille, minkälaiset vaatimukset päätelaitteen tulee täyttää. Alla olevasta linkistä aukeaa pdf-muotoisena YTL:n laatimat ohjeet siitä, minkälainen päätelaitteen tulisi olla. Ohje on hyvä olla mukana liikkeessä, kun ollaan hankkimassa mahdollista uutta laitetta opintoja varten.

Ylioppilastutkintolautakunnan ohje digitaalisen ylioppilaskokeen päätelaitteesta

Tietokonetta hankittaessa kannataa hyödyntää YTL:n hankitaohjetta

 Huomioitavaa päätelaitteesta:

  • vaaditaan mahdollisuus käynnistää käyttöjärjestelmä USB-muistilta
  • koululla käytetään kurssikokeissa langatonta verkkoa, mutta varsinaisessa ylioppilaskokeessa langallista verkkoa – tarvitset siis molemmat: sekä WLAN sovittimen että ethernet sovittimen
  • USB-portteja on hyvä olla ainakin kolme, niitä tarvitaan AbittiUSB järjestelmää, hiirtä ja kuulokkeita varten sekä neljäs mahdollista USB ethernet sovitinta varten 

Abitti

Abitti on Ylioppilastutkintolautakunnan kurssikoejärjestelmä, joka valmistaa opiskelijat, lukiot ja YTL:n sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin.

Abitti -koejärjestelmä ladataan koneelle käynnistämällä päätelaite USB-muistilta. Kirjoituksia varten ja koulun omia harjoituskokeita varten saat abittitikun koululta. Oman päätelaitteen käynnistämistä USB –muistilta kannattaa harjoitella omalla koneella etukäteen. Koululla harjoitellaan koneiden käynnistämistä, mutta varsinaisessa yo-kokeessa kokelaan on pystyttävä käynnistämään oma laitteensa itse.

Alla olevasta linkistä aukeaa ohje miten lataat koneellesi AbittiUSB -ohjelman, jolla voit tehdä itsellesi abitti-tikun. Ohjeessa opiskelijan tikun koko on 4Gt, mutta suosittelemme 8Gt:n kokoista USB-muistia.

Näin teet Abitti käyttöjärjestelmä tikun


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0