Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riihimäen alueen yrittäjät: sijainti ja hyvät kulkuyhteydet ovat tärkeitä kaupungin elinvoimalle

29.10.2021 Tiedotteet Yrityspalvelut Asuminen Strategia Visio

Riihimäkeläisten yrittäjien mielestä kaupungin keskustaa tulisi kehittää. Lisäksi Riihimäen sisäistä liikennettä tulisi saada sujuvammaksi ja myös paikoitusta tulisi parantaa. Tämä käy ilmi riihimäkeläisille yrityksille viime heinäkuussa tehdystä kyselystä, jossa yrittäjiä pyydettiin kertomaan mielipiteensä kaupungin kehittämisen keskeisistä kohteista osana kaupungin Rakas Riksu 2035 -strategiatyötä.

Yrittäjien mielestä Riihimäellä tulisi erityisesti huomioida lapsiperheet ja omakotiasuminen. Yrittäjien vastauksissa korostuivat sijainnin ja hyvien kulkuyhteyksien merkitys.

”Oli hienoa huomata että kaupungin painopisteet keskustan ja asemanseudun kehittämisessä vastaavat hyvin yritysten tarpeita alueellamme”, sanoo Riihimäen kaupungin hankepäällikkö Kristian Keinänen.

Yrittäjät kokevat uhkina Riihimäen elinvoimalle kaupungin vetovoiman laskemisen ja kaupunkikehityksessä jälkeen jäämisen verrattuna muihin samankokoisiin kaupunkeihin Suomessa. Sen sijaan mahdollisuutena nähtiin erityisesti yritysten toimintaedellytysten kehittäminen keskustan ja asemanseudun alueilla. Yritysten kaupungille antama kouluarvosana oli 7.

”Riihimäki on tuoreiden tutkimustulosten mukaan elävä kaupunki. Meille pienikin yritys on tärkeä. Jatkamme työtä keskustan elävöittämiseksi yrittäjien toiveiden mukaisesti”, sanoo Riihimäen kaupungin elinvoimajohtaja Mika Herpiö.

Riihimäkeläisiä yrityksiä pyydettiin kertomaan mielipiteensä kaupungin kehittämisen keskeisistä kohteista osana kaupungin Rakas Riksu 2035 -strategiatyötä. Kysely kohdennettiin kahden alueellisen yrittäjäyhdistyksen, Riihimäen-Hyvinkään kauppakamarin ja Riihimäen Yrittäjät ry:n jäsenille. Kyselyrunko pohjautui Riihimäen Tilat ja kehitys Oy:n aiempina vuosina toteuttamiin kyselyihin, mutta nyt kyselyä uudistettiin paremmin kattamaan kaupungin strategiatyön tulokulmia.

Linkki yrityskyselyn raporttiin.