Kotikaupunkipolku

Riihimäen kaupunki ja Riihimäki-Seura yhteistyökumppaneineen ovat toteuttaneet hankkeen, jossa on koottu Riihimäen ensimmäinen kotikaupunkipolku. Polku tutustuttaa kulkijansa keskustan mielenkiintoisiin paikkoihin kävellen lähietäisyydeltä.

Riihimäen kotikaupunkipolulla on 37 kohdetta, joiden näkökulmina ovat kaupungin historia, luonto, kulttuuri, arkkitehtuuri ja mielenkiintoiset henkilöhahmot. Reitin pituus on noin kuusi kilometriä. Se muodostuu kolmesta lenkistä, jotka voi kävellä myös erillisinä.

Kotikulmat haltuun kantapään kautta

Kotikaupunkipolun tarkoituksena on erityisesti uusien asukkaiden kotiutumisen edistäminen, mutta polut soveltuvat mainiosti myös kaikkien muiden kiinnostuneiden kuljettavaksi: matkailijoille, koulujen opetuskäyttöön, työpaikkojen virkistyspäivien ohjelmaksi jne.

Kotikaupunkipolun on koonnut ja esittelytekstit toimittanut projektipäällikkö Pauli Saloranta monipuolisen kirjallisuuden ja eri alojen asiantuntijoiden avulla. Saloranta on koonnut pääkaupunkiseudulla jo yhteensä 38 kotikaupunkipolkua ja kolme kotiseutupolkua yhteispituudeltaan 205 kilometriä.

Polkuhankkeen toteutusta ovat tukeneet Riihimäen seurakunta ja Riihimäen Seudun Osuuspankki.

Kotikaupunkipolku-esitettä on saatavana muun muassa kirjastosta, museoista ja kaupungintalon Tietotuvasta. Esite on julkaistu vuonna 2009.

Riihimäen kotikaupunkipolku -esite

Tutustu myös muiden kaupunkien kotikaupunkipolkuihin osoitteessa kotikaupunkipolut.fi.


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 4 Ei 1 Kyllä 4 Ei 1