Auringonkukkapelto

Puistot ja metsät

Kaupunkitekniikka suunnittelee, rakentaa ja hoitaa puistoja, niiden leikki- ja luistelukenttiä sekä liikenne- ja muiden yleisten alueiden viheralueita. Vastuuualueelle kuuluu myös puistometsien, puistojen patsaiden ja muiden muistomerkkien hoito sekä kaupungin koristelu.

Lisäksi on osallistuttu kaupungin kiinteistöjen piha-alueiden ja viherkasvien hoitoon sekä liikennealueiden talvipuhtaanapitotöihin.

Jukkolan päiväkoti_ Metsässä on ihanaa

Puun kaataminen tontilta

Puun kaataminen asemakaavoitetulla alueella tarvitsee kaupungin luvan (MRL 128 §).

Maksuttoman puunkaatoluvan avulla varmistetaan ettei puun kaatamisella ole haitallisia vaikutuksia maisemaan tai kaupunkiympäristöön.

Lue lisää puunkaatoluvan hakemisesta täältä

Mitä tehdä puutarhajätteelle ja risuille?

Kaupunki ei vastaanota puutarhajätettä tai risuja. Kiinteistönomistajan on itse huolehdittava asianmukaisesta puutarhajätteen ja lehtien kompostoinnista tai risujen hakettamisesta. Puutarhajätteen kippaaminen kaupungin yleisille alueille tai lähimetsiin on kielletty. Puutarhajätteen mukana luontoon saattaa  päästä puutarhakarkulaisia eli vieraslajeja.

Jos omalla kiinteistöllä ei ole mahdollisuutta puutarhajätteen käsittelyyn, tulee puutarhajäte kuljettaa sitä vastaanottavaan paikkaan, lisätietoja Kiertokapula.