Ilkka Remes

Pako Riihimäen vankilasta

Ilkka Remes / Kuva: WSOY

Ilkka Remes, oikealta nimeltään Petri Pykälä, syntyi Luumäellä vuonna 1962, missä hän myös kirjoitti ylioppilaaksi. Ilkka Remes valmistui kauppatieteiden maisteriksi Turun kauppakorkeakoulusta ja hän on myös opiskellut viestintää Lontoossa. Remes on työskennellyt viestintäalalla Suomessa ja ulkomailla. Nykyisin hän asuu Belgiassa ja on päätoiminen kirjailija. Kirjailija on sanonut käyttävänsä salanimeä, koska ei halua profiloitua vain jännityskirjailijaksi ja haluaa tulevaisuudessa kirjoittaa muutakin.

Ilkka Remes aloitti uransa vuonna 1997 ilmestyneellä jännityskirjalla Pääkallokehrääjä. Hän on suosituimpia suomalaisia kirjailijoita, jonka teosten myynti ylitti kesäkuun 2006 alussa miljoonan kappaleen rajan. Ilkka Remes on kirjoittanut myös nuorten kirjoja.

Vuonna 2006 ilmestyneen jännityskirjan 6/12 tapahtumat alkavat Riihimäen vankilasta. Ilkka Remes kertoo kirjastaan 6/12: ”En ole kertaakaan aikaisemmin keksinyt tarinaa, joka olisi pakottanut kirjoittamaan intensiivisemmin kuin tämä. Uskon, että sama tunne välittyy myös lukijalle.”

Riihimäen vankila / Kuva: yksityiskokoelma”Kulunvalvontakortti heilui vanginvartija Mikko Räsäsen kaulassa hänen noustessaan metallisia portaita Riihimäen vankilan B-siivessä. Päivän viimeiset auringonsäteet taittuivat punertavina kapeasta ikkunasta kaltereiden takaa vastikään peruskorjatun rakennuksen sinivihreään lattiaan ja puhtaanvalkeaan seinään.
Mikon puhelin soi, näyttöön ilmestyi Heli.”

(6/12, 2006, s. 8)

”Riihimäen vankilan johtaja Pekka A. Laine seisoi laitoksensa pohjapiirroksen edessä. Hän juoksutti sormeaan Jankovicin selliltä kohti B-siiven ulko-ovea. Kolme minuuttia, hän arvioi, ja käynnisti rannekellonsa ajanoton.

Hän oikaisi ryhtinsä ja katsoi ulos ikkunasta. Oli aivan hiljaista. Korkeuksissa näkyi matkustajakone, joka piirsi valkoista viivaa syvänsiniselle taivaalle.
Tämä oli hänen ensimmäinen todellinen haasteensa. Tässä testattiin hänen harkinta- ja paineensietokykyään. Se kuinka hän nyt toimisi, vaikuttaisi ratkaisevasti hänen myöhempään urakehitykseensä.
Laine antoi poskiensa pullistua ikään kuin ajatusten paine olisi kasautunut suuhun ja vapautti ilman huuliensa välistä pitkänä puhalluksena.
Päätös oli yksiselitteinen. Sen sanelivat kaksi faktaa.
Vartijan vaimon henkeä ei saisi vaarantaa.
Hänen vankilastaan ei paettaisi.
Hän otti virka-aseensa pöytälaatikosta, nosti puhelimen kuulokkeen ja soitti poliisin hälytysnumeroon.”

(6/12, 2006, s. 9 -10)

”Nopeat, hätäiset askeleet kaikuivat vankilan kolmannen kerroksen betonilattialla. Äänet voimistuivat entisestään osuessaan vaaleanharmaisiin kiviseiniin.
Mikko tiesi, että hänen olisi pitänyt varmistaa osastojen välisen suuren kalterioven lukitus, mutta nyt hän tyytyi vain painamaan oven kiinni ja jatkoi nopeasti matkaansa.
Hän tuli korkeaan halliin, jonka seiniä koristivat sellien ovet monessa kerroksessa. Alhaalla olevalta vankien voimaharjoittelupaikalta kuului rautalevyjen kilahduksia. Mikko tarttui kaiteisiin ja harppoi metalliset portaat rymisten alas. Hän juoksi puntteja nostelevien tatuoitujen miesten ohi ja pysähtyi hengästyneenä seuraavan suuren kalterioven eteen.
Hän haparoi hätäisin sormin kaulassaan roikkuvasta nauhasta avainkortin ja työnsi sen harmaan metallikaapin lukkoon.”

(6/12, 2006, s. 11)

Vankilanmäeltä Riutantielle

”Vankilanjohtaja Laine juoksi kaikuvaa käytävää pitkin nuorempi mies rinnallaan. Atte Salmenperä oli iästään huolimatta nimitetty apulaisjohtajaksi, kokeneempien kollegoiden harmiksi. Hän oli mukana myös vankiloista muun muassa huumeita etsivässä tarkastus- ja turvallisuusjoukko Tatussa.
”Ajat auton varusvajan taakse ja pidät moottorin käynnissä”, Laine käskytti hengästyneensä Salmenperää. ”Odotat minua, mutta jos kaappaajien auto lähtee ennen kuin tulen, lähdet seuraamaan. Mutta varovasti, niin ettei sinua missään nimessä huomata.”
”Onko Räsäsen vaimo autossa?” Salmenperä kysyi.
”Mahdollisesti.”
Miehet pysähtyivät pääovelle.
”Kävele ulkona rauhallisesti, heillä voi olla joku tarkkailemassa ympäristöä”, Laine sanoi ja avasi oven.
Koivujen alastomat oksat piirtyivät hiljaisessa pihapiirissä yhä terävämpinä syvän siniseksi tummuvaa taivasta vasten. Mitään tavallisesta poikkeavaa ei näkynyt.
Laine nyökkäsi merkiksi Salmenperälle, joka lähti kävelemään nurkan takana olevalle pysäköintialueelle.
Laine itse suuntasi muurista ulkonevan vanhan rapatun vahtikopin taakse. Sieltä hän näkisi B-ovelle, Jankovicin luovutuspaikalle.”

(6/12, 2006, s. 12 – 13)

Vankilanjohtaja Laine tuijotti tien kaarretta peläten koko ajan, että Nissanissa huomattaisiin heidät. Kuusikon yllä levittyi hiljalleen tummuva taivas. Poliisipäällikkö ajoi parhaillaan muutaman miehensä kanssa Riutan kautta etelästä aikomuksenaan päästä Nissanin eteen.
Laineen puhelin soi.
”Olemme Launosen risteyksessä, Nissan on tulossa tännepäin”, poliisipäällikkö sanoi. ”Sain Helsingistä määräyksen pysäyttää auto tarvittaessa piikkimaton avulla. Voitte jättäytyä suosiolla kauas. Karhu on jo matkalla tänne.”

(6/12, 2006, s. 21)

Remeksen kirja 6/12 oli Suomen 2000-luvun myydyin kotimainen romaani. Kirjassa serbialainen rikollisryhmä tunkeutuu Linnan juhliin ja ottaa kutsuvieraat panttivangeiksi. Kirja alkaa Riihimäen vankilasta, jossa serbialainen eversti istuu tuomiotaan. Everstin poika Darko Jankovic sieppaa panttivangiksi vanginvartijan vaimon ja yrittää vapauttaa isänsä vankilasta. Pakomatkalla liikutaan Riutassa, Lahdentiellä, Lopen suunnalla ja Riihimäen sairaalassa.

Vankila on liitetty ihmisten mielikuvissa Riihimäkeen yhtä tiiviisti kuin varuskuntakin. Riihimäen vankila on 223 -paikkainen, vuonna 1929 perustettu suljettu laitos. Riihimäen vankila on muuttunut 1970-luvun ensikertalaisten vankilasta rikoksenuusijoiden sijoituspaikaksi. Vankila on ollut merkittävä työllistäjä Riihimäen seudulla. Vankila mahtavine ympärysmuureineen muodostaa varuskunnan lailla oman suljetun miljöönsä.

Riihimäen kuusitoista vuosikymmentä: 2000


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 1 Ei 0 Kyllä 1 Ei 0