Kalle Manninen

Lähiön poikien pakinoita

Kalle Manninen / Kuva: yksityiskokoelmaKalle Manninen syntyi 20.12.1977 Ristiinassa, mutta vietti lapsuutensa ja kävi koulunsa Riihimäellä. Riihimäeltä hän muutti Hyvinkäälle ja nykyisin hän asuu ja työskentelee luokanopettajana Hämeenlinnassa. Kalle Manninen on kirjoittanut pakinoita Aamuposti-lehteen ja Hämeenlinnan Kaupunkiuutisiin. Näistä on koottu pakinakokoelmat Vessalukemista (2008) ja Mies hatun alla (2008). Vuonna 2009 ilmestyivät pakinakokoelmat Elämäntyö ja Näiltä kulmilta.

Riihimäellä asuessaan Kalle Manninen asui Peltosaaren lähiössä – Riihimäen ainoassa, jota hän kuvaa erityisesti kirjassaan Vessalukemista. Kirjassa kerrotaan peltosaarelaisen koulupojan elämästä 1980-luvun alkupuolelta 1990-luvun ensimmäisiin vuosiin asti. Seikkailuissa vilahtelevat vanha maauimala, lasitehdas, Rytmiriihi ja Sokoksen tavaratalo. Mutta vielä enemmän kuin nostalgisia muisteluja, tarinat ovat parjatun lähiön puolustuspuheenvuoroja. Tekstissä vilahtelevat Peltosaaren tutut kadunnimet: Otavankatu, Merkuriuksenkatu ja Tellustori. Kuten kirjailija itse kirjoittaa ”Peltosaari oli kuin pienois-Rooma. Se oli meidän tukikohtamme. Kaikki tiet veivät sinne ja sieltä pois, miten milloinkin.” Kalle Manninen kuvaa lämmöllä lähiön poikien värikkäitä seikkailuja Peltosaaren ja keskustan liepeillä, aikakaudella, jolloin Commodore 64 oli maailman suosituin tietokone ja rullalautailukin vasta teki tuloaan.

Peltsin pojat – Tellustorilta keskustaan

Peltosaari 1986”Peltosaari oli kuin pienois-Rooma. Se oli meidän tukikohtamme. Kaikki tiet veivät sinne ja sieltä pois, miten milloinkin. Jos koulussa tai kerhossa ei sattunut olemaan diskoa, Petsamosta, Rity-talon Montusta tai nuorisotalolta sellainen löytyi; 80-luvulla ja 90-luvun alussa niitä vielä järjestettiin. Muut iltaelämän keskukset olivat siellä missä ihmisetkin eli Tellustorilla, päiväkotien alueella ja koululla, jonka katosten suojiin isot jätkät kokoontuivat kehuskelemaan moottoriajoneuvoillaan ja juomaan kaljaa. Meille pienille he muistivat aina näyttää, mistä päin ruusupöheikköä kannattaa pullosaaliita etsiä.”

(Vessalukemista, 2008, 003 Parempaa puoliskoa etsimässä)

”Peltosaaren silta on nopea reitti keskustaan. Se ei ole kiinnostava, ainoastaan hyödyllinen. Kiehtovaa on se, mitä tapahtuu sillan alla. Graffitit, pullonsirpaleet ja luonnonesteet – joet ja pöheiköt – tarjosivat meille tutkimusretkeläisille paitsi tavattoman monimuotoisen ja tapahtumarikkaan seikkailupaikan, myös supernopean oikotien keskustan kolikkoautomaattien ääreen. Jos mielit pelaamaan kolme markkaa pajatsoon, sinun tulee uskaltaa ylittää junaraiteet, joita näyttää sillan alla olevan loputtomiin.”

(Vessalukemista, 2008, 011 Koukussa jännitykseen)

”Uudet ilmiöt ja harrastukset rantautuivat Peltosaareen nopeasti. Kun meitä vanhemmat ilmestyivät kaduille rullalautoineen, piti meidänkin saada omamme. Keskustan Säästö-Kareilla myytiin kahdensadan markan lautoja, joilla pääsimme alkuun. Kaukana takanapäin olivat ne ajat, kun kierin sormista katkaistuissa Dingo-hansikkaissani Merkuriuksenkadun äänivallia pitkin ja hyräilin yhtyeen kappaleita ulkomuistista. Enää en myöskään kävellyt Peltsin siltaa kohti kaupunkia ostaakseni sillan juurella sijainneesta nuorisoliikkeestä niittirannekkeita tai Iron Maidenin selkälippuja.”

(Vessalukemista, 2008 017 Rullalautailua ja töherrystaidetta)

Koripalloa ja kokista

Hämeenkatu Sokos, Seurahuone”On nimittäin niin, että elämän parhaat asiat tapahtuvat tietoisuudessa. Tai tapahtuivat ainakin 1990-luvun alun Peltosaaressa. Olin pelaamassa kesälomapäivän iltaa yöksi koulun koripallokentällä, sillä samalla, jota reunustavien talojen väki hermostui yöllisistä turnajaisistamme ja valitteli pallojen jytkettä. Mikäli joku kävyistä olisi hommannut kenttäaluetta koskevan ulkonaliikkumiskiellon, olisi meikämannilta jäänyt ensirakkauden hurmio kokematta.”

”Hain kotoa villapaidan. Merkuriuksenkadun talon porraskäytävässä kerroin muuttavani pian Hyvinkäälle. Vatsasta heikotti. Silmäkulmasta tiputteli. Etenimme Otavankatua kohti Tellustorin grilliä. Otin porilaisen kun en muuta keksinyt. Suihkulähteellä suutelimme. Maistoin siiderin hiivaisen maun, josta minulla ei vielä siinä vaiheessa ollut kokemusta, mutta jonka tulin kyllä sittemmin tunteneeksi.”

(Mies hatun alla, 2008, 54 Ensirakkaus)

”Vanhoina hyvinä aikoina Riihimäen keskustaa hallitsi Sokos, jonka alakerrassa saattoi lyödä sähköpajatsoa ja ylhäällä osallistua vaarin joka viikonloppuisiin kahvittelutuokioihin papparaisseurassa. Yläkerran kahvilaan kuljettiin valintamyymälän läpi, perille saakka ohi Hedelmäpelin ja mekaanisen pajatson. Olin enemmän kuin hyvilläni päästessäni osalliseksi näistä yksityisistä sumppirituaaleista, joissa juoma ryypättiin hitaasti huulten väliin juntatun sokeripalan läpi. Keskusteltiin kaupungin ajankohtaisista tapahtumista, naurettiin ja pureksittiin kampaviineriä.”

”Sokoksen kahvila piirtyi mieleeni siellä myydyn tuotteen leimaamana. Tuo tuote, Soft-virvoitusjuoma, maistui joko ananakselle tai appelsiinille, mutta, mikä tärkeämpää, se ei sisältänyt vatsalaukkua ärsyttäviä hiilihappoja. Vaarin tapa nauttia Softia oli mielestäni kiintoisa ja omaperäinen. Itse en muista mokomaa maistaneeni, minä kun pidin ärtsymmästä kamasta kuten kokiksesta. Silloin sitäkin sai kohtuukokoisena.”

(Mies hatun alla, 2008, 57 Elämme kohtuuttomia aikoja)

Vielä 1980-luvulla Riihimäen keskustassa oli kaksi tavarataloa – Sokos ja Ahjo/Centrum. Molempien kahviot sijaitsivat toisessa kerroksessa ja yläkertaan noustiin liukuportaita pitkin. Tavaratalojen kahviloissa vietettiin aikaa tuttuja tavaten ja pelejä pelaten.

Peltosaaren asuinalue alkoi rakentua rautatien kylkeen asuntopulan vaivaamassa kaupungissa 1970- ja 1980-luvuilla. Kerrostalojen täyttämälle alueelle muutti asukkaita kaikkialta Suomesta. Tarvittiin nopeasti asuntoja sekä teollistuvan kaupungin että muualle pendelöivien asukkaiden tarpeisiin. Vuosien mittaan lähiön kasvava asukasmäärä toi tullessaan myös monia sosiaalisia ongelmia. 2000-luvun lopulla aloitettiin Peltosaari-hanke, jossa lähiötä remontoidaan energiatehokkaammaksi ja sen imagoa parannetaan.

Riihimäen kuusitoista vuosikymmentä: 1980, 1990


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0