Matti Lahdenperä

”Yö etsii vankilaa”

Matti Lahdenperä / Kuva: yksityiskokoelmaMatti Lahdenperä syntyi 26.10.1943 Riihimäellä. Hän kasvoi Riihimäen vankilan lähellä ja kävi Haapahuhdan koulun ja ammattikoulun. Matti Lahdenperä työskenteli Riihimäen keskusvankilassa vartijana ja ylivartijana ja teki pitkän työuran vuodesta 1967 vuoteen 1996. Vuonna 1996 hän siirtyi Konnunsuon keskusvankilaan ylivartijaksi.

Matti Lahdenperän ensimmäinen runokirja Yö etsii vankilaa ilmestyi vuonna 1991. Tässä kuvarunokirjassa Lahdenperä miettii vankilan elämää. Vankilaelämä on kovaa ja karua – sekä vangeille että henkilökunnalle.Vangit kirjoittavat paljon, vartijat vähemmän. Osa runoista kuvaa vartijan kokemuksia, mutta eniten Lahdenperä on pohtinut vankien elämää ja vankilan sisäistä maailmaa. Vankien tuntoja Lahdenperä on saanut kuulla yöllä sellissä, kun kukaan muu ei ole kuulemassa. Yö etsii vankilaa oli ilmestyessään ensimmäinen Suomessa tehty vankila-aiheinen runokirja. Kirja toimitettiin kaikkiin Suomen vankiloiden kirjastoihin ja onkin ollut suosittua luettavaa niin vartijoiden kun vankien käsissä.

Myöhemmin Matti Lahdenperältä on julkaistu kolme teosta. Lisäksi hänen kynästään on lähtenyt lukuisia lehtijuttuja, näytelmiä ja pakinoita. Eläkkeelle jäätyään vuonna 2001 Matti Lahdenperä muutti takaisin kotiseudulleen Riihimäelle.

Lukko / Kuva: Raimo Virtanen

Seitsemän lukkoa avattava
ennen kuin pääsen työpaikalle.
Seitsemän lukkoa suljettava
ennen kuin pääsen vapaalle.

Usein kaksikymmentäkuusi
avaan, ja suljen.
Yhdessä liikumme
monta kertaa.
Avaan – suljen – taas saatan.
Minusta tehtiin lukitsija
vastoin tahtoani.
Jos haluat, voin kantaa
tyhjänpanttina näitä avaimia.

En yksin voi avaimia poistaa.
Tule mukaan.
Nyt olen teille vain lukon
kääntäjä.
Ellet tule vastaan.

(Yö etsii vankilaa, 1991, s. 15)

Riihimäen kuusitoista vuosikymmentä: 1980


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0