Timo Hämäläinen

Riihimäen kaupunginkirjastossa on esillä kaksi Timo Hämäläisen teosta:
Ohjelmoidut esineihmiset, 1970 (Lastenosastolla) ja Kevätikkuna (henkilökunnan kahviossa).

Timo Hämäläinen
Kuva: Kotialbumi, Pia Herme

”Meillä haisi aina maali ja tärpätti. Isäni Timo Hämäläisen ateljee oli osa olohuonettamme, joten elimme keskellä taiteilijan luomisprosessia. Välillä sitä innoitti äänekäs musiikki – Stravinskystä jazziin.

Hämäläinen: Ohjelmoidut esineihmiset
Ohjelmoidut esineihmiset, 1970 (akryyli kankaalle, 87 x 121).
Kuva: Harry Westerstråhle


Timo Hämäläinen (1922 – 2001)

Toisenlaisissa oloissa isästä olisi ehkä tullut kokopäiväinen taiteilija. Taidot huomattiin jo hänen ollessaan koulupoika. Nuorena miehenä tiedän hänen opiskelleen piirustusta ”kirje-kurssina” mutta en tiedä taidekoulua, jonne piirustukset lähetettiin arvioita varten.

Sota pysäytti elämän. Ja sen jälkeen syntyi perhe. Isä kertoi valinneensa veturinkuljettajan työn osin siksi, että se tarjosi paljon arkivapaita ja päästi aikaisin eläkkeelle. Hän oli itseoppinut taiteilija, joka piirsi ja maalasi lähes kaiken vapaa-aikansa. Maalausvälineet, ennen kaikkea akvarellitarpeisto, kulki usein mukana. Pikkutyttönä ei aina ollut hauskaa istua ojan penkoilla odottamassa taulun valmistumista. Ja kun kävelyretkiltä kotiin poimittiin kukkia, nekin olivat maalausaiheita. Myöhemmin isällä oli mukana maalausretkillä myös Jesse-koiramme, joka matkusti pyöräntarakalla pahvilaatikossa.Kysyin isältä hieman ennen hänen kuolemaansa, mikä hänelle oli elämässä ollut merkittävintä. Tiesin jo kysyessäni, että taide määritti koko hänen elämäänsä. Perhe hyväksyi tulevansa hyvänä kakkosena, sillä isä ei koskaan jättänyt epäselväksi, että olimme rakkaita. Etenkin allekirjoittaneelle kuopukselle hän jätti henkiseksi perinnöksi kiinnostuksen kuvataiteeseen.

Hämäläinen Kevätikkuna
Kevätikkuna (öljy kovalevylle, 162 x 162).
Kuva: Harry Westerstråhle

Vuoteen 1960 perheemme asui Hyvinkäällä, jossa isä oli yksi Hyvinkään taiteilijaseuran perustajajäseniä – muutettuamme Riihimäelle hän oli luomassa täkäläistä taideyhdistystä. Täällä hengenheimolaiseksi tuli pian taiteilija Ossi Voutilainen. Abstraktinen taide oli yksi heitä yhdistävä tekijä. Heitä innosti muotojen ja värien dynamiikan tutkiminen. Timo Simanainen arvioi isän Riihimäen taidemuseossa pidetyn näyttelyn julkaisussa tämän lähentyneen jopa konkretismin alkulähteitä, Kandinskya ja Malevitsia.

Abstraktisten teosten rinnalla kulkivat aina akvarellit, joiden aiheina olivat usein maisemat. Rakkaita aiheita olivat näkymät Kotkan Kaunissaaresta, jossa vietimme kesiä 1970-luvun alussa, mutta myös Välimeren maiden kohteet. Meri, vuoret ja pikkukujat viehättivät häntä. Isä myönsi olevansa puhdas esteetikko. Akvarelleja hän teki varmaan tuhatmäärin ja niiden tekijänä hän olikin hyvin arvostettu. Oma lukunsa on kotikaupungin maisemien ikuistaminen. Tätä nykyä ne edustavat ennen kaikkea kadonnutta Riihimäkeä, joten siinä mielessä isä teki omalla tavallaan kotiseututyötä. Näkymistä hän otti myös valokuvia, joista on jäljellä iso kokoelma.

Isän motto oli Tutki-muutu-kasva. Hän seurasi tarkasti ajan taidesuuntauksia, luki alan teoksia, lehtiä ja kiersi taidenäyttelyitä kotimaassa ja ulkomaanmatkoillaan, joilla myös maalausvälineet olivat aina mukana. Uteliaana tutkijana hän kokeili monenlaisia muita tyylejä ja tekniikoita.

Timo Pertti Albert Hämäläinen (1922-2001) syntyi Tampereella. Asui Hyvinkäällä 1929-1960,
Riihimäellä vuodesta 1960-2001, armeijassa 1941.
Puoliso Gerda o.s. Jacobsson (1924-2008), kolme tytärtä.
Teoksia ensi kerran näytteillä Hyvinkäällä 1957. Osallistunut kotimaisiin yhteisnäyttelyihin Suomen Taiteilijain näyttely 1969,
Suomen Kuvataidejärjestöjen liiton näyttelyt 1968 ja 1970, Riihimäen Taiteilijat Karlskogassa 1977.
Yksityisnäyttelyitä Riihimäellä 1967, 1971-74, 1976, 1977, Riihimäen Taidemuseossa 1996.

Kultamitali rautatieläisten kansainvälisen kuvataiteen näyttelyssä Münchenissä 1959.
Töitä Riihimäen kaupunginmuseon ja kaupungin kokoelmissa ja Tervakosken taidesäätiössä.”

Teksti: Pia Herme


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0