Seppo Tamminen

Kirjaston kokoelmissa on kaksi Seppo Tammisen työtä.
Kirjastotoimenjohtajan huoneessa on Täydenkuun aikaan, kurkistuskaappi, hankittu Samuli Parosen salin näyttelystä vuonna 1988. Vilja Tamminen lahjoitti työn Yökattaus (2001) 12.11.2013 Sepon muistoksi tämän suuresti arvostamalle kirjastolle. Yökattaus on esillä lainaustoimistossa.

Seppo Tamminen 2.5.2012

Kuva: kotialbumi, Vilja Tamminen

Seppo Tamminen (20.9.1944 – 25.7.2012)

Seppo Tamminen syntyi Helsingissä Veikko ja Laila Tammisen toisena lapsena. Isä Veikko Tamminen varttui ja työskenteli Riihimäellä, kunnes perhe muutti Helsinkiin. Seppo Tamminen oli lapsesta lähtien innostunut väreistä ja piirtämisestä. Vanhemmat toivoivat käsistään taitavasta Seposta teknikkoa, koska isän mielestä taitelijat ovat ”retkuja”. Koulunkäynti ei Seppoa niinkään kiinnostanut ja äidin avustuksella hän pääsi Stockmannin somistamoon töihin. Hän on todennut saaneensa taiteellisen koulutuksensa ja käsityötaitonsa Stockmannilla.

Seppo Tamminen: Täyden kuun aikaan

Täydenkuun aikaan, 1988. Kuva: Harry Westerstråhle

1960-luvulla Seppo Tamminen kiinnostui korutaiteesta ja sai nopeasti mainetta suunnittelemillaan pronssi- ja hopeakoruilla. Ensinäyttely oli vuonna 1968 ja 1970-luvulla hänellä oli lukuisia näyttelyitä koti- ja ulkomailla. Korutaitelijan ura vaihtui piirtämiseen ja maalaamiseen 1980-luvulla. Seppo Tamminen muutti Helsingistä lapsuutensa kesämaisemiin Lopelle. Taiteellinen työ jatkui pienoisveistoksilla, joista muodostui ruotsalaisten kriitikoiden nimittämiä kurkistuskaappeja (tittskåp). Kurkistuskaapit ovat kuin merimiesten pulloihin rakentamia laivoja – kiehtovia pienoismaailmoja. Kirjaston kurkistuskaapissa salaperäiset otukset kiipeilevät kirjojen kansilla öisessä ”kirjastossa”.

Vuonna 1984 Seppo Tamminen muutti Riihimäen lasitehtaan kupeelle Hyttikortteliin. Kesäisin hän ylläpiti Järventaustan taidekeskusta Lopella. Seppo Tammisen taiteellinen työ jatkui nostalgisilla Helsinki- ja Pietari-aiheilla. 1990-luvulla maalausten aiheet kumpusivat lapsuuden tuokiokuvista Helsingistä ja Lopen kesämaisemista. Myös slaavilaisuus tuli Sepon taiteeseen lapsuudenkodin yläkerran emigrantti pariskunnan myötä sekä lukuisten Pietari-matkojen seurauksena.

1990-luvun loppupuolella Paloheimo-yhtymän johtaja Arvi Paloheimo tarjosi Seppo Tammiselle ostettavaksi ja remontoitavaksi purkukuntoista Santamäen kartanoa Lopen Launosissa. Rakennus nousi uuteen kukoistukseen taiteilijan käsissä ja ovet olivat avoinna taiteen ystäville. Taiteilijan koti tauluineen oli kuin jatkuva taidenäyttely.

Seppo Tamminen: Yökattaus

Yökattaus. Kuva: Harry Westerstråhle

Kirjastot olivat Seppo Tammiselle tärkeitä paikkoja lapsuudesta lähtien. Riihimäen kirjasto sopikin hyvin hänen 40-vuotis taiteilijanäyttelynsä Teehetki kuistilla Tsehovin kanssa (2006) pitopaikaksi. Kirjat herättivät hänessä inspiraatioita ja niinpä hän on itse todennutkin: ”Jokin jälki niistä aina jää.”

Seppo Tammisen maalauksia on verrattu elokuviin, sillä ne ovat kuin pieniä tarinoita. Niitä jokainen voi tulkita omalla tavallaan ja halutessaan sukeltaa tarinaan mukaan.

Lähteet:
Leivo, Osmo: Nautilus ja Meteoriitti : Seppo Tammisen taiteen tarina, Fonet, 2010
Leivo, Osmo: Taiteilija Seppo Tamminen (muistokirjoitus), Hämeen Sanomat 1.8.2012
Niinimäki, Pirjo-Liisa: Seppo Tamminen heittäytyi nostalgiseksi, Hämeen Sanomat 17.9.2010
Seppo Tamminen : teehetki kuistilla Tšehovin kanssa, teksti Pia Herme, 2006
Seppälä, Anu: Toisenlainen Tamminen, Helsingin Sanomat 23.12.1990


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0