Ossi Voutilainen

Riihimäen kaupunginkirjastossa on esillä kolme Ossi Voutilaisen teosta: Reliefi, 1968
(lehtilukusalissa), Heijastumia II, 1969 (toisessa kerroksessa portaiden yläpuolella) ja Figuuri, 1968 (kirjastotoimenjohtajan työhuoneessa). Kaikki kolme teosta ovat olleet esillä Suomen lasimuseossa Ossi Voutilaisen muistonäyttelyssä 1987.

Ossi Voutilainen

Kuva: Erkki Vaalle

Ossi Voutilainen (14.7.1932 – 21.3.1985)

Ossi Voutilainen syntyi Kuopiossa seitsenlapsiseen perheeseen. Hän oli innostunut piirtämisestä jo pikkupojasta lähtien. Voutilainen kouluttautui ensin somistajaksi ja sen jälkeen hän opiskeli Lahden Piirustuskoulussa vuosina 1956 – 1958. Suomen Taideakatemiassa hän toimi sekä akatemian assistenttina että opiskeli siellä itse koko ajan vuodesta 1960 vuoteen 1965.

Ossi Voutilaisen teoksia oli ensimmäisen kerran esillä vuonna 1962 Helsingissä. Hän osallistui useisiin näyttelyihin sekä Suomessa että ulkomailla vuodesta 1962 lähtien. Voutilainen sai myös useita palkintoja mm. Valtion palkinnon vuonna 1968 teoksestaan Kaksi ta-pahtumaa.

Ossi Voutilainen ei liittynyt mihinkään taitelijaryhmään, vaan työskenteli mieluummin yksin. Opiskeluaikanaan hän maalasi kubistisia asetelmia, mutta sai vaikutteita opettajansa Sam Vannin prismalaisuudesta. Voutilaisen keskeinen tuotanto sijoittuu 1960-luvulle ja koostuu pääasiassa konstruktivismista. Myöhempinä vuosinaan Ossi Voutilaista arvostettiin myös  muotokuvien tekijänä. 1970-luvun loppupuolella hän palasi kubistisiin töihin, joissa esiintyvät usein eläimet kuten hevoset, koirat ja linnut.

Ossi Voutilainen on todennut Matti Saarimäen haastattelussa vuonna 1981 omasta taiteen tekemisestään:

”Enhän minä mikään taiteentekijä ole. Kuvan katsojahan sen taiteen tekee, hänessähän se on, ei minussa. Minä vain herätän hänet katsomaan.”

Ossi Voutilainen muutti Helsingistä Riihimäelle vuonna 1965 riihimäkeläisen taiteenharrastajan pankinjohtaja Eero Hillin vaikutuksesta. Riihimäelle muutettuaan Voutilainen lähti kesäksi Keski-Eurooppaan maalaamaan ja tuotti 60 teosta, joista hän piti syksyllä Riihimäellä ensimmäisen oman näyttelynsä. Hän toimi opettajana mm. Hyvinkään taidekoulussa, Valtion askarteluohjaajaopistossa sekä eri kansalaisopistoissa. Hänen töitään on useissa Riihimäen kaupungin julkisissa tiloissa kuten esimerkiksi Peltosaaren koulussa esillä oleva suurikokoinen teos Varsojen vapaapäivä.
Teokset Riihimäen kaupunginkirjastossa:

Voutilainen Reliefi
Reliefi, 1968 (öljy kovalevylle, 120×150). Kuva: Timo Syrjänen

Tutkija Päivi Nieminen on todennut Tervakosken Taiderenkaan juhlajulkaisussa, että Reliefi on pohjasta ylös rakennettu polveilevan ilmava geometrinen sommitelma. Hänen mukaansa Ossi Voutilaisen teokset ovat myös musiikillisia ja niistä välittyy hänen usein kuuntelemansa Šostakovitšin musiikki.

Voutilainen Figuuri
Figuuri, 1968. Kuva: Timo Syrjänen
Heijastuma II, 1969 (öljy kankaalle, 130×130). Kuva: Timo Syrjänen

 

Timo Vuorikoski toteaa Helsingin Sanomien arvostelussa Taideakatemian näyttelyssä 1968 olleista Ossi Voutilaisen töistä:

Ossi Voutilaisen hillitynsävyiset siniharmaat kolmiuloitteiset maalaukset viittaavat vankkaan osaamiseen, vaikka sommitelmat ovatkin hieman persoonattoman tuntuisia.”

(Ossi Voutilainen, näyttelyluettelo, Suomen lasimuseo 6.2.-1.3.1987).
Taiteilija Sakari Marila totesi Ossi Voutilaisen muistonäyttelyn avajaisissa Voutilaisen pyrkineen pureutumaan mahdollisimman pitkälle asioiden sisimpään ja pelkistämään sanottavaansa.

Lähteet:
Ossi Voutilainen, näyttelyluettelo, Suomen lasimuseo 6.2.-1.3.1987)
Nieminen, Päivi: Tervakosken Taiderenkaan toimintaa kulttuuri- ja kuvataideyhdistyksenä vuosina 1965-1995, 1996
Kaunisharju, Kirsi: Ossi Voutilainen piristi Riihimäen kuvataide-elämää, Riihimäen Sanomat 2.4.2000
Matti Saarimäki: Voutilaisen Ossi on kuvantekijä, Riihimäkeläinen 1.2.1981

 


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0