Egon Meuronen

Riihimäen kaupunginkirjaston Samuli Parosen salissa on esillä Egon Meurosen maalaus Samuli Parosesta. Samuli Parosen seura lahjoitti teoksen uuden kirjaston vihkiäisiin 1986.

Egon Meuronen (19.12.1922 – 30.3.2005)

Egon Meuronen syntyi Viipurissa, ja hänen ollessaan viisivuotias perhe muutti Helsinkiin. Hänen äitinsä Aino avioitui myöhemmin Samuli Parosen kanssa. Egon Meuronen opiskeli Taideteollisessa Keskuskoulussa Ateneumissa vuosina 1936 – 1945. Avioiduttuaan Egon Meuronen muutti Hämeenlinnaan vuonna 1953, jossa hän asui koko ikänsä.

Egon Meuronen toimi piirtäjänä ja kuvittajana ja myöhemmin myös mainospäällikkönä Hämeen Sanomissa. Hän piirsi 1940-luvulta lähtien sarjakuvia Helsingin Sanomiin ja Ilta-Sanomiin. Pääsy Suomen taiteilijain näyttelyyn 1957 oli sysäys kuvataideuralle. Sen jälkeen hän osallistui kymmeniin näyttelyihin sekä kotimaassa että ulkomailla. Meuronen tuli tunnetuksi taitavana akvarellistina, mutta hän teki myös öljyvärimaalauksia, kollaaseja ja materiaalimaalauksia. Egon Meurosen niukkaa tyyliä on pidetty vahvoja luonnontunteita ilmaisevana ja pelkistettynä.

paronen

Samuli Parosen muotokuva, 1972-86 (öljy kankaalle, 91×74, kehyksen kanssa 105×88,5)

Teoksessa Samuli Paronen seisoo ikkunan edessä kädessään 1974 ilmestynyt kirjansa Maailma on sana.

Suomen sarjakuvaseura myönsi Egon Meuroselle Puupäähatun vuonna 1996. Egon Meurosta pidettiin yhtenä ikäpolvensa johtavista akvarillisteista ja hän sai valtion taiteilijaeläkkeen vuonna 1987. Hämeenlinnan Taidemuseon kokoelmissa on noin viisikymmentä hänen teostaan. Vuonna 2012 Hämeenlinnan Taidemuseossa esillä ollut näyttely oli katsaus taiteilijan eri tyylivaiheista vuosilta 1954 – 1995.

Lähteet:

http://www.hamewiki.fi/wiki/Etusivu

Kuvataidetta Kanta-Hämeestä, 1996
Laikku 05, 2005


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0