Kuka olet ja mitä teet? Larkovuo
Olen Larkovuon Anne ravintotalouden lehtori ja erityisopettaja. Harrastuksena erilaisten liikuntaryhmien vetäminen esimerkiksi bodypump, tehomuokkaus, spinning ja zumba.

Olet ahkera liikunnan harrastaja, jääkö sinulla lainkaan aikaa lukemiselle? Mikä on lempikirjasi?
Pitää paikkaansa, liike on lääkettä!
Kesälomallani oli aikaa vähän lukemiseenkin. Yleensä lempilukemiseni pohjautuu terveyteen, liikuntaan, ravitsemukseen, opetussuunnitelmia unohtamatta ; ).
Varsinaista lempikirjaa en osaa sanoa. Kesällä luin siskoltani lahjaksi saamani Royal Family kirjan, Riitta Lindegrenin kirjoittama kertomus Helsinkiläisistä huippuravintoloista ja niiden ihmisistä.
Kari Helanderin kirjoittama Onnellinen urheilija oli myös mielenkiintoinen kertoen siitä kuinka lasten liikuntaharrastuksen tulee olla kivaa, kasvattavaa ja monipuolista.

Vaikka kilpailu on olennainen osa urheilua, se ei saa muodostua lapselle pääasiaksi. Näin poikien äitinä/äitipuolikkaana, olen huomannut että varsinkin pojilla on suuri kilpailuvietti ja voittamisen tarve. Kotonani löytyy tästä monta hyvää esimerkkiä ja erilaista kokemusta.

Hyvä ja mielenkiintoinen kirja oli myös Mikael Fogelholmin kirjoittama kirja terveysliikunnasta. Ja unohtamatta Jamie Oliverin kirjaa Arjen superruokaa.  Mielenkiintoisia urheiluteoksia olivat myös poikien kirjahyllyltä lainatut Teemu Selänne ja Jari Litmanen kirjat.

Nyt syksyllä kun työt ja harrastukset ovat alkaneet niin lukemiseen jää harmittavan vähän aikaa. Aloitan pientä opiskelua syksyllä työn ohessa eli lukemiseni syksystä eteenpäin liittyy siihen.

Lempikirjoihini täytyy myös mainita erilaiset koira-aiheiset kirjat. Niistä on tullut suosikkikirjojani koska perheeseeni ilmestyi maahanmuuttajakoira Helmi Kyprokselta kolme vuotta sitten.

Mikä on mieluisin kirjastomuistosi ja mihin kirjastoon se liittyy?
Mieluisin kirjastomuistoni liittyy vahvasti siihen aikaa kun pojat olivat pieniä. Meillä on monta ihanaa yhteistä muistoa Riihimäen kirjastosta missä kävimme säännöllisesti joka viikko. Lainasimme paljon kirjoja ja elokuvia. Pojat olivat aina menossa innokkaasti kirjastoon ja vietimme siellä paljon aikaa.

Oli ihanaa huomata jo silloin kuinka hyvä ja asiantunteva palvelu Riihimäen kirjastossa oli ja on edelleen. Muistan lämpimästi kuinka pojat usein halusivat lainata Mikko Mallikas -kirjoja, joita luimme ahkerasti kotona, samoin Risto Räppääjiä ja Mauri Kunnaksen kirjoja jne. Mikko Mallikas isän apuri oli aivan supersuosittu. Nythän nämä kirjat ovat “kiellettyjen” listoilla, ainakin naapurimaassa Ruotsissa, varmaankin jo Suomessakin, en tiedä. Toivottavasti pojat eivät ole saanet näistä kirjoista traumaattisia kokemuksia ; ).

Syksy saapuu ja liikuntaryhmät aloittelevat toimintaansa. Mitä liikuntamuotoa suosittelisit sohvaperunalle joka on viettänyt kesän riippumatossa nenä kiinni kirjassa?
Ole utelias ja tutustu eri liikuntamuotoihin. Liikunta ei saa olla pakkopullaa vaan mieluisa kokemus. Pienin askelin tavoitteisiin, lopeta sitku-elämä ja tule rohkeasti vaikka Annen jumppaan Patastenmäen tiilikoululle maanantaisin. Sinne voi tulla juuri sellaisena kuin olet, tehden kehoa kuunnellen. Älä ole malttamaton tai liian ahkera itsellesi. Kunto kasvaa vähitellen ja pian huomaat jääneesi koukkuun liikuntaan!

Kenelle riihimäkeläiselle haluaisit lähettää terveisiä ja millaisia?
Haluaisin lähettää terveisiä kaikille riihimäkeläisille ihmisille. Riihimäellä on mukavaa asua ja teitä on ollut erittäin mukava liikuttaa. Nähdään ja liikutaan yhdessä.
Terveisiä myös minun ihanille koirakavereilleni Riihimäellä, joihin olen saanut tutustua Helmin kanssa.


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 2 Ei 0 Kyllä 2 Ei 0