Yleinen Ympäristö

Ilotuliteroskiksia kokeillaan muutaman aukion laidalla 30.12.2016-2.1.2017

Etanaroskikset ovat saavuttaneet Riihimäellä suuren suosion kesäisin ja nyt samat roska-astiat pääsevät palvelemaan vuodenvaihteessa ilotuliteroskiksina.  Perjantaina 30.12.2016 ilotuliteroskiksia sijoitetaan mm. Hirsimäen urheilukentälle, Palomiehenpuistoon, Kauppatorille, Tellustorille ja Peltosaaren koulun kentälle Karttalinkki. Toivomme roska-astioiden säästyvän ilkivallalta ja palvelevan mahdollisimman montaa juhlijaa.

Ilotuliteroskien kerääminen myös esimerkiksi puistoroskisten juurelle auttaa paljon siivousurakassa. Pienemmät ilotulitteet voi jättää roskisten luokse muovipusseihin kerättynä, sekä isommat padat sellaisenaan, jos ne eivät roskiksiin mahdu. Uuden vuoden roskien kerääminen aloitetaan maanantaina 2.1.2017.

 

Riihimäen kaupungin puistoyksikkö kiittää kaikkia avusta ja toivottaa turvallista uuden vuoden aattoa sekä onnea vuodelle 2017!

 



OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 1 Ei 1 Kyllä 1 Ei 1