Avoimet työpaikat Kuulutus

Erityisopettaja Peltosaaren koululle (haku päättyy 6.7.2018 klo 15)

Haemme Riihimäen kaupungin Peltosaaren kouluun erityisopettajaa (22-25 vvh) ajalle 13.8.2018-1.6.2019. Hänen tehtävänään on vastata viidensien luokkien kolmiportaisesta tuesta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Riihimäen kaupungille valtion erityisavustusta koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseen, erityisopetukseen ja opetusryhmien pienentämiseen. Riihimäellä tavoitteena on vahvistaa tukea tarvitsevien oppilaiden opiskelumahdollisuuksia osana yleisopetuksen opetusryhmää ja kehittää samanaikaisopettajuutta.

Erityisopettajan tehtävänä on antaa yleistä, tehostettua ja erityistä tukea, vastata osaltaan pedagogisten asiakirjojen laadinnasta ja yhteistyöstä huoltajien kanssa. Erityisopettaja työskentelee yhteistyössä luokanopettajien /aineenopettajien ja muiden erityisopettajien kanssa kehittäen samanaikaisopettajuutta koulussa.

Arvostamme kokemusta kehitysvammaisten ja autistien opetuksesta ja opetusteknologisten välineiden käytöstä. Hakijalle katsotaan eduksi kokemus erityisopetuksesta ja/tai muista perusopetuksen opetustehtävistä sekä pedagogisten asiakirjojen laadinnasta. Lisäksi toivotaan vahvoja yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, oma-aloitteisuutta sekä aktiivista ja kehittävää työskentelyotetta.

Peltosaaren koulu sijaitsee rautatieaseman läheisyydessä. Oppilaita koulussa on noin 250. Koulussa on yleisopetuksen luokkien lisäksi kehitysvammaisten opetusta, valmistavan opetuksen luokka ja esiopetusryhmiä. Luokissa on älytaulut ja koulussa on käytössä kannettavia tietokoneita ja tablet-laitteita.

Hakijalla tulee olla opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa huomioimme myös muut hakijat.

Valitun henkilön on esitettävä todistus terveydentilastaan ja lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Koeaika on neljä kuukautta.

Hakemukset pyydämme toimittamaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi. Hakemukseen tulee liittää kelpoisuustodistus ja ansioluettelo. Hakuaika päättyy 6.7.2018 klo 15.

Organisaation kuvaus
Riihimäen kaupungin työntekijänä pääset kehittämään noin 30 000 asukkaan edelläkävijäkaupunkia. Tavoitteenamme on toimia ja palvella iloisella asenteella. Kiertotalous, robotiikkaopetus ja nuorisoteatteri ovat tärkeitä vahvuuksiamme. Riihimäelle on helppo tulla vajaassa tunnissa joka puolelta Etelä-Suomea. Kaupunkimme on ihmisen kokoinen, kaikki tärkeä löytyy kävelymatkan päästä. Riihimäen kaupunki on savuton työpaikka.

Yhteystiedot
Lisätietoja antaa rehtori Pasi Jalonen p. 040 330 4520 tai s-posti: pasi.jalonen(at)riihimaki.fi. Voit myös postittaa hakemuksesi, os. Peltosaaren koulu, Telluskatu 8, 11130 Riihimäki.

Työavain: 188178
Haku päättyy: 6.7.2018 klo 15
Palkka: OVTES
Työn luonne: Osa-aikatyö
Työsuhteen kesto: Määräaikainen
Työ alkaa: 13.8.2018 – 1.6.2019


,


OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.