8 ilotuliteroskista sijoitetaan Riihimäen aukioille 29.12.2017-2.1.2018

Etanaroskikset ovat saavuttaneet Riihimäellä suuren suosion kesäisin ja nyt samat roska-astiat pääsevät palvelemaan vuodenvaihteessa ilotuliteroskiksina.  Perjantaina 29.12.2017 ilotuliteroskiksia sijoitetaan keskustan lisäksi mm. Messupuistoon, Perhospuistoon, Latupuistoon, Peltosaaren koulun kentälle ja Pohjankorven kentälle. Toivomme roska-astioiden säästyvän ilkivallalta ja palvelevan mahdollisimman montaa juhlijaa. Karttalinkki: kaikki 8 sijoituspaikkaa. Ilotuliteroskien kerääminen myös esimerkiksi puistoroskisten juurelle auttaa paljon siivousurakassa. Pienemmät ilotulitteet voi jättää roskisten luokse muovipusseihin kerättynä, sekä isommat padat sellaisenaan, … Lue lisää

Ilotuliteroskiksia kokeillaan muutaman aukion laidalla 30.12.2016-2.1.2017

Etanaroskikset ovat saavuttaneet Riihimäellä suuren suosion kesäisin ja nyt samat roska-astiat pääsevät palvelemaan vuodenvaihteessa ilotuliteroskiksina.  Perjantaina 30.12.2016 ilotuliteroskiksia sijoitetaan mm. Hirsimäen urheilukentälle, Palomiehenpuistoon, Kauppatorille, Tellustorille ja Peltosaaren koulun kentälle Karttalinkki. Toivomme roska-astioiden säästyvän ilkivallalta ja palvelevan mahdollisimman montaa juhlijaa. Ilotuliteroskien kerääminen myös esimerkiksi puistoroskisten juurelle auttaa paljon siivousurakassa. Pienemmät ilotulitteet voi jättää roskisten luokse muovipusseihin kerättynä, sekä isommat padat sellaisenaan, jos ne … Lue lisää