Tietoa Peltosaaresta
Riihimäki on osa pääkaupunkiseudun metropolialuetta. Riihimäki on tiiviisti rakennettu, ekotehokas kaupunki: yli 90 % asukkaista asuu kolmen kilometrin säteellä rautatieasemasta.
Peltosaaren kaupunginosa sijaitsee Riihimäen ytimessä rautatieaseman, matkakeskuksen sekä muiden palveluiden äärellä. Kiinteästi kaupunkirakenteeseen nivoutuva alue on maankäytöllisesti tehokasta, mutta myös vehreää aluetta jokimaisemineen ja lampineen. Alueella asuu noin 2700 asukasta.
Peltosaaren keskustasta on 500 metriä rautatieasemalle. Peltosaari on moniin muihin metropoliseudun lähiöalueisiin verrattuna varsin poikkeuksellisessa asemassa: alueen sijainti on strateginen Riihimäen keskustan kehittämisen kannalta.
Peltosaari on rakennettu vuosina 1973 - 1993. Alueen rakennukset ja maisemalliset ratkaisut noudattelevat rakentamisen aikaisia ihanteita ja käytäntöjä. Nykyihmisen tarpeet ovat kuitenkin muuttuneet, ja niitä silmällä pitäen on lähdetty alueen kehittämishankkeen avulla parantamaan aluetta toimivammaksi, viihtyisämmäksi ja houkuttelevammaksi.
Alueen kehittämistyössä on mukana maan paras tietämys