Riihimäen kaupunki

Peltosaaren historia

Aikoinaan Peltosaaressa sijaitsi muutama pientalo ja Riihimäen kauppalan maauimala. Alueen omisti Paloheimo Oy.

Riihimäen kaupunki järjesti vuonna 1966 pohjoismaisen asemakaavakilpailun Peltosaaren alueen suunnittelemiseksi asuntoalueeksi. Kilpailu oli siihen mennessä suurin Suomessa järjestetty aluesuunnittelukilpailu.

Alueen koko oli 126 ha. Rautatien jakaman alueen itäpuolen peltoalue muodosti pääosan, jolle edellytettiin sijoitettavan asuntoalueen noin 5 000 asukkaalle.

Tavoitteena oli lisäksi radan länsipuolisen korttelirivin saneeraaminen siten, että vanhojen puutalojen tilalle osoitetaan keskustatoimintoja. Asemakaavallinen liityntä kaupungin keskustaan oli osoitettava:

"Riihimäen läpi vuosittain matkustava monimiljoonainen matkustajajoukko saa käsityksensä kaupungista juuri kilpailualueelle rakennettavan rakennuskannan luoman yleisvaikutelman perusteella. Kilpailun järjestäjä toivoo kilpailun erityisesti tuovan esille ratkaisuja, jotka tässä suhteessa aikaansaavat selvän muutoksen nykytilanteeseen."

Kilpailuun tuli yhteensä 18 ehdotusta. Ensimmäisen palkinnon voittivat arkkitehdit Kaj Nyman ja Mane Hetzer.

Ehdotuksessa rakentaminen painottuu kilpailualueen koillisreunaan tukeutuen Patastenmäen omakotialueeseen ja Vantaanjoen uomaan. Uusi voimakas akseli on muodostettu harjulla olevan Erik Bryggmanin suunnitteleman "Vesilinnan"  ja Peltosaaren uuden keskuksen välille. Voittaneen ehdotuksen mukaan "rakentamattomiksi jäävät niityt olisi säilytettävä luonnontilassa koko kaupunkia palvelevana vapaa-alueena".

Tässä vaiheessa kaupunki ohjasi kaavan tekoa erilaiseksi kuin voittajatyössä oli ehdotettu.

Faktoja

  • KH 1013 27.5.1968 Liikennesuunnittelusta sopimus Oy Kunnallistekniikka Ab:n kanssa
    16.11.1970 Kaupunginhallitus § 2445 hyväksyi Peltosaaren alueen ensimmäisen yleiskaavan.
     
  • Aluetta kaavoitettiin lisää vuosien varrella ja vähentämällä rakennusoikeuksia asukastavoitteet asettuivat noin 3700:aan. Ensimmäiset talot rakennettiin vuonna 1973 ja viimeinen talo valmistui 1993.
     
  • Peltosaaren alueella on aiemmin ollut muutamia kehityshankkeita. Näiden hankkeiden avulla on kullakin saavutettu asioita, joista on ollut alueen asukkaille iloa ja hyötyä.