Hikiä-Forssa voimajohtohanke

Fingrid Oyj käynnisti loppuvuonna 2007 ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA) 400 kilovoltin (kV) voimajohdolle Hausjärven Hikiän sähköasemalta Forssan sähköasemalle. Uusi 400 + 110 kV voimajohto Hikiältä Forssaan tarvitaan korvaamaan nykyistä ikääntynyttä voimajohtoa ja vahvistamaan kantaverkkoa.

Lisätietoja hankkeesta:
Fingrid Oyj, ympäristöyksikön päällikkö Sami Kuitunen p.0303955220

http://www.fingrid.fi/portal/suomeksi/ymparisto/yva-menettelyt/hikia_-_forssa/

Voimajohdon historiaa

Riihimäen keskustan pohjoispuolella itä-länsisuuntaisesti kulkeva 110kV sähkölinja kuuluu osana Suomen kantaverkon ensimmäiseen runkolinjaan. Linjan rakennustyöt aloitettiin vuonna 1925. Rakennusjaksot ajoittuivat erikseen johtoväleillä Imatra-Hikiä, Hikiä-Turku ja Hikiä-Helsinki. Riihimäen kohdalla maa-alue on nimetty yleensä Linjapuisto-nimiseksi. Itse linjaa on kutsuttu nimellä Imatran linja. Virallisemmin pylvästyypillä on nimi Rautarouva, joka on annettu myös koko linjalle nimeksi.

Aiemmin Suomessa rakennetut johdot olivat olleet enintään 70kV jännitteellä. Suuremmista 110kV johdoista ei ollut aiemmin kokemusta eikä myöskään varmuusmääräyksiä. Naapurimaassa Ruotsissakin oli vasta lyhytaikaista kokemusta 110kV johdoista. Voimaverkon tekniset ongelmat olivat siis haastavia. Sähköenergia ja sähköistys olivat teknologian kärkihaasteita koko teollistuvassa maailmassa.

Linjoihin tarvittiin liki 2000 uudenlaista pylvästä. Pylvästyypiksi valittiin aivan uusi ratkaisu, ristiin harustettu teräsportaali, jollaisia oli suunniteltu myös ulkomailla, mutta missään ei oltu vielä kokeiltu käytännössä.

Pylväiden perustustyöt käynnistyivät vuonna 1925. Seuraavana vuonna, joka oli voimalinjojen rakentamisen huippuvuosi, miehiä oli työssä enimmillään peräti 745. Alkuun palkattiin mestareita, joilla oli kokemusta ratatyömailta tai pienemmiltä sähkölinjoilta. Työmiehiltä sitävastoin puuttui tekninen koulutus ja kokemus voimalinjojen rakennustyöstä. Osa oli maalaispoikia, jotka työskentelivät sen ajan kun työmaa oli kotiseudulla, osa oli tottunut liikkuvaan työhön ratatyömailla, uitto- ja metsätöissä.

Kun pylväät olivat pystyssä, ryhtyivät johtimien asentajat työhönsä vuonna 1927. Asennustyöhönkään ei ollut ammattimiehiä saatavilla, vaan tehtäviin oli palkattava kouluttamattomia ja kokemattomia miehiä. Työnjohtajien ja työmiesten oli opeteltava linjarakennus maastossa. Samaan aikaan heidän piti kehittää työvälineitä ja -tekniikkaa. Erityisesti pylväsmiehistä oli pulaa, sillä jo työhaastattelussa oli uskallettava kiivetä pylvääseen. Hyvä tasapainoaisti, maltti ja suunnitelmallisuus kestävän kunnon lisäksi olivat pylväsmiehen keskeisiä avuja. Johtimien veto ja kiristys sekä kiinnitys pylväisiin aiheuttivat useita teknisiä ongelmia. Johtimien kireyden ja riippuman mittaustekniikkaan oli mahdollisuus perehtyä vasta työtä tehdessä. Työmenetelmät, työvälineet ja asentajien ammattitaito karttuivat työn edetessä. Viisisataa kilometriä voimalinjaa valmistui puolessatoista vuodessa.

110kV:n sähkölinjat

^{Timo Myllyntaus:}^{Vaiheikas verkko, läpimurrosta kansalliseksi järjestelmäksi, Fingrid Oyj, Helsinki 1999.}

Hiki-Turku-linja rakennusporukkaa

^{Sähkömuseo Elektran kuva-arkisto, kuvaaja tuntematon}

Lähteet:

museoamanuenssi Kimmo Kyllönen, Sähkömuseo Elektra, Hämeenlinna

lehtori Kalevi Penttilä, Riihimäki

Timo Myllyntaus: Vaiheikas verkko, läpimurrosta kansalliseksi järjestelmäksi, Fingrid Oyj, Helsinki 1999.

Sähkömuseo Elektra