Riihimäki

Kalmun osayleiskaava

  Kalmu, Lentokuva Vallas Oy

Osayleiskaavatyön tarkoituksena on muodostaa Kalmun alueelle suunnitelma laadukkaasta ja alueelle soveltuvasta asuntoalueesta palveluineen. Tavoitteena on asumisen ja virkistyksen tarpeiden turvaaminen sekä maisema-, luonto- ja kulttuuriarvojen säilyminen. Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena. Osayleiskaava on pohjana alueen myöhemmälle vaiheittain tapahtuvalle asemakaavoitukselle.

Uuden asuntoalueen saaminen käyttöön on kaupungin omakotitonttituotannon kannalta tärkeää. Teknisen viraston ja ympäristötoimen ohjauksessa valmistui 15.11.2005 Riihimäen uusien asuntoalueiden kasvusuuntavertailu. Selvityksessä vertailtiin kolmea aluetta: Riuttaa, Kalmua ja Arolammin aluetta useiden eri maankäyttöön vaikuttavien tekijöiden valossa. Kalmun alue todettiin edullisimmaksi ja yhtenäisimmäksi alueeksi. Kaupunginhallitus päätti 23.1.2006 § 61 hyväksyä Riihimäen uusien alueiden kasvusuuntavertailun ja päätti, että Kalmun ja sitä ympäröivän vaikutusalueen osayleiskaavan laatiminen ohjelmoidaan vuoden 2006 kaavoitusohjelmaan.

Riihimäen uusien asuntoalueiden kasvusuuntavertailu

Osalllistumis- ja arviointisuunnitelma (päivitetty 14.10.2008)

Kalmun osayleiskaavan prosessikaavio (päivitetty 15.9.2009)

Osayleiskaavaa varten laaditaan erilaisia selvityksiä liittyen alueen luontoon, arkeologisiin arvoihin yms.

Riihimäen kaupunginhallitus päätti 3.12. hyväksyä teknisen lautakunnan esityksen, että Kalmun osayleiskaavatyötä jatketaan vaihtoehto A:n pohjalta ja osayleiskaavan alueeksi rajataan vaihe 1:n ja 2:n mukainen alue. Osayleiskaavoituksen 3. vaiheen kaavoittamisesta ja tarkemmasta suunnittelusta päätetään myöhemmin.

  • Kalmun osallistumis- ja arviointisuunnitelman yleisötilaisuus järjestettiin 6.6.2007 Riihimäen Kauppaoppilaitoksen auditoriossa. Tilaisuuden muistio löytyy täältä.
  • Osayleiskaavan vaihtoehtojen esittelytilaisuus järjestettiin 3.12.2007 Riihimäen kauppaoppilaitoksen auditoriossa.

Kalmun osayleiskaavaluonnos oli käsittelyssä teknisessä lautakunnassa 25.11.2008. Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen, ja esitti lisäksi, että tulevassa kaavaehdotuksessa otetaan huomioon vaihtoehto, että

  • hevostilan toiminta voisi jatkua (Meijerintien pohjoispää pysyy paikoillaan),
  • liikerakentaminen pidetään kohtuullisena (ei vähittäiskaupan suuryksikköä), koska yhden kilometrin päässä kaava-alueesta sijaitsee mittavat Merkoksen palvelut,
  • työväentalon välittömään läheisyyteen ei sijoiteta uutta asuinrakentamista (työväentalolta tulevan musiikkimeluhaitan takia).

Riihimäen kaupunginhallitus hyväksyi osayleiskaavaluonnoksen 15.12.2008.

Kalmun osayleiskaavaluonnos

Kalmun osayleiskaavaluonnoksen havainnekuva

Kalmun osayleiskaavaluonnoksen selostus (ilman liitteitä)

Kalmun osayleiskaavaluonnos asetettiin nähtäville MRL 62 § ja MRA 30 § säännösten mukaisesti 12.1. - 13.2.2009. Yleisötilaisuus luonnoksen johdosta pidettiin torstaina 15.1.2009  Riihimäen kauppaoppilaitoksen auditoriossa.

Kalmun osayleiskaavaehdotus hyväksyttiin teknisessä lautakunnassa 8.12.2009 ja Riihimäen kaupunginhallituksessa 14.12.2009.

Kalmun osayleiskaavaehdotus asetettiin nähtäville MRL 65 § ja MRA 19 § säännösten mukaisesti 11.1. - 5.3.2010. Yleisötilaisuus ehdotuksen johdosta pidettiin 20.1.2010 Riihimäen lukion auditoriossa.

Kalmun osayleiskaavaehdotus

Kalmun osayleiskaavaehdotuksen havainnekuva

Kalmun osayleiskaavaehdotuksen selostus

Kalmun osayleiskaavaehtotuksen selostuksen liitteet 

HUOM! Liitteet eivät avaudu Mozilla Firefox -selaimella!

Lisätietoja antavat kaavasuunnittelija Carita Uronen, puh. (019) 758 4809 ja kaavoituspäällikkö Raija Niemi, puh. (019) 758 4825.