Riihimäki

 

Kontinon teollisuusalueen asemakaava ja asemakaavan muutos

 

valokuva.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aloite asemakaavan muuttamiseen on tullut Kontino Oy:n taholta. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 7.5.2007 275 § käynnistää alueen asemakaavan muutoksen seuraavin periaattein:

  • Hakijan omistuksessa olevista kiinteistöistä ja määräaloista Kuulojan kaupunginosassa muodostetaan yksi tontti.
      
  • Tontin käyttötarkoitukseksi tulee teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue, (T), jolle sallitaan toimisto- ja myyntitilojen rakentaminen.
      
  • Toimisto- ja myyntitilojen enimmäismäärä määrätään kaavamääräyksellä.
       
  • Tontin tehokkuusluvuksi tulee 0,7 ja kokonaisrakennusoikeudeksi siten 124 457 kem2.
       
  • Tontin rakentamiseen käytettävää aluetta ei rajoiteta % -luvulla.
       
  • Autopaikkojen rakentaminen määrätään siten, että tontilla on vähintään n. 200 autopaikkaa.
      
  • Tontin pohjoisrajoille merkitään vähintään n.10 m leveä istutettava alueen osa.
       
  • Vaikutukset pinta- ja pohjavesiin sekä hulevesien hallinta selvitetään kaavatyön yhteydessä.
       
  • Muut voimassa olevan kaavan määräykset säilyvät ennallaan.
       
  • Mahdollisesti tarvittavista KT 54:n liittymäjärjestelyiden toteuttamiskustannusten jakamisesta neuvotellaan erikseen.
       
  • Asemakaavan muutoksen laatijaksi hyväksytään Oy Ramboll Finland Ab (Insinööritoimisto Paavo Ristola Oy).
        
  • Asemakaavan muutostyön ja vaadittavien selvitysten kustannuksista vastaa Oy Kontino Finance Ab.
       
  • Kaavoitustyö tehdään kaavoituspalveluiden ohjauksessa ja valvonnassa.
       
  • Kaavoitustyö aloitetaan välittömästi.

Kontinon asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotus sekä tonttijako- ja tonttijaon muutosehdotus pidettiin MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n säännösten mukaisesti nähtävillä 11.8. - 10.9.2008

Kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavan ja asemakaavan muutoksen kokouksessaan 17.11.2008.

Asemakaava on vahvistunut 8.1.2009.