Riihimäen taidemuseo

Riihimäen taidemuseossa on esillä vaihtuvia taidenäyttelyitä merkittäviltä taiteilijoilta ja taiteilijaryhmiltä sekä museon omista kokoelmista. Museon kokoelmiin kuuluu mm. Helene Schjerfbeckin, Tyko Sallisen ja Jalmari Ruokokosken teoksia. Pienoisnäyttelyissä esitellään paikallisia ja ajankohtaisia aiheita. Lisäksi taidemuseossa järjestetään oheistapahtumia: konsertteja, esityksiä, luentoja ja työpajoja.
 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

KIERRÄTYSTÄ 11.9.-29.11.2009

Luovuus ja ekologisuus yhdistyvät innostavalla tavalla Riihimäen taidemuseon syysnäyttelyssä. Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton (SKjL) organisoiman näyttelyn aiheena on kierrätys. Taideteosten eräänä lähtökohtana on ekologisuus ja materiaalien uusiutuvuus. Kierrätys voi kuitenki ilmetä teoksissa myös ajatusten, ideoiden ja haaveiden kiertona! Monipuolinen näyttely sisältää niin veistoksia, installaatioita, romutaidetta, kollaaseja, maalauksia, valokuvia kuin videotaidetta. Mukana on 54 taiteilijaa eri puolilta Suomea. Näyttelyn on kuratoinut kuvataiteilija Paavo Paunu.

Kierrätystä-näyttely on olennainen osa uutta ARS HÄME 09-taideviikkoa, joka järjestetään Riihimäellä 11.-20.9.2009. Taideviikon teemana on muuttuva kaupunkikuva, se kutsuu taiteilijoita, taiteen ja kulttuurin harrastajia, alueen yritykisä ja asukkaita pohtimaan yhdessä taiteen merkitystä hyvinvoinnin, terveyden ja asumisviihtyvyyden kannalta.

 

 

 


Riihimäen taidemuseo
Temppelikatu 8
11100 Riihimäki
puh. 019 758 4124


Aukioloajat 
ma      suljettu
ti-to    11–18.00
pe-su  11–17.00

Lipunmyynti suljetaan puoli tuntia ennen museon sulkemisaikaa.

Taidemuseon näyttelytilat on suljettu yleisöltä 30.4.–17.5.2012 näyttelyn vaihdon ajan. Taidemuseon toimisto on avoinna ma–pe klo 8–16.

Metsästysmuseon logoväri.jpg 
Ostaessasi lipun Riihimäen taidemuseoon, pääset alennettuun hintaan
Suomen Metsästysmuseoon ja Suomen  Lasimuseoon.

 

 

 


 



 



 22.04.2010