Riihimäen taidemuseo

Riihimäen taidemuseossa on esillä vaihtuvia taidenäyttelyitä merkittäviltä taiteilijoilta ja taiteilijaryhmiltä sekä museon omista kokoelmista. Museon kokoelmiin kuuluu mm. Helene Schjerfbeckin, Tyko Sallisen ja Jalmari Ruokokosken teoksia. Pienoisnäyttelyissä esitellään paikallisia ja ajankohtaisia aiheita. Lisäksi taidemuseossa järjestetään oheistapahtumia: konsertteja, esityksiä, luentoja ja työpajoja.
 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Riihimäen Kuvataiteilijat ry:n biennaali 31.10.2008 - 4.1. 2009

Riihimäen Taidemuseon syysnäyttely esittelee valikoiman Riihimäen Kuvataiteilijat ry:n tuotannosta.  Näyttelyyn poimitut teokset muodostavat kokonaisuuden, joka nivoo yhteen nykytaiteen monia linjoja.

Esillä on mm. nykyajan urbaania akryylimaalausta, joka ottaa vaikutteita pop-kulttuurista, sarjakuvasta ja elokuvasta. Samaan aikaan klassinen piirustus- ja maalaustaito muistuttaa näyttelyssä arvostaan.

Näyttelystä löytyy kierrätyshenkistä taidetta, joka koskettaa muistia, käsittelee globaalia maailmaa ja suuntaa tulevaisuuden haasteisiin. Tärkeä osuus näyttelyssä onkin "käsitetaiteella", joka herättää ajatuksia ja haastaa lopulta niin taiteen kuin ihmisyydenkin. 

Riihimäen Kuvataiteilijoiden Biennaali järjestetään Riihimäellä ensimmäistä kertaa. 

 Näyttelyyn on valittu noin 30 ehdokkaan joukosta 14 taiteilijaa: Jussi Goman, Päivi Granfors, Katja Luoto, Tuija Lampinen, Tiina Nevalainen, Pilvi Ojala, Tero Puisto, Eija Puistomaa, Merja Sirkiä, Katja Taskinen, Tuire Toivola, Mirva Valvanto, Juha Veltti ja Jana Výbornà-Turunen.

Taiteilija- ja teosvalinnan on tehnyt taidekriitikko Anne Rouhiainen. Näyttelyn esillepano on tehty Rouhiaisen ja Riihimäen Taidemuseon yhteistyönä.

Saatesanoja näyttelyyn>>

Narkissos.jpgLäpinäkyvätyttö 
  Pilvi Ojala: Narkissos, 2008.                                        Tuija Lampinen: Läpinäkyvä tyttö, 2007.

Rajalla.jpg  jana.jpg
Juha Veltti: Rajakaupunki, 2008.   Jana Výbornà-Turunen: Sukupuutto 1-3, 2008.
(ykstyiskohta)


Riihimäen taidemuseo
Temppelikatu 8
11100 Riihimäki
puh. 019 758 4124


Aukioloajat 
ma      suljettu
ti-to    11–18.00
pe-su  11–17.00

Lipunmyynti suljetaan puoli tuntia ennen museon sulkemisaikaa.

Taidemuseon näyttelytilat on suljettu yleisöltä 30.4.–17.5.2012 näyttelyn vaihdon ajan. Taidemuseon toimisto on avoinna ma–pe klo 8–16.

Metsästysmuseon logoväri.jpg 
Ostaessasi lipun Riihimäen taidemuseoon, pääset alennettuun hintaan
Suomen Metsästysmuseoon ja Suomen  Lasimuseoon.

 

 

 


 



 



 19.08.2009