Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riihimäen lukio hakee robotiikan erityistä koulutustehtävää

6.6.2023 Tiedotteet Opi ja kasvata Vaikuta ja tutustu Lukio Koulut Robotiikka

Kaksi tyttöä käsittelee robottia ja hymyilee.
Kim Saarinen

Riihimäen lukiolle aiotaan hakea robotiikan erityistä koulutustehtävää. Riihimäen lukiossa on annettu painotettua robotiikkaopetusta jo syksystä 2019 lähtien ja robotiikan erityinen koulutustehtävä olisi jatkumo painotetulle opetukselle.

Lukion erityinen koulutustehtävä tarkoittaa sitä, että opetuksessa painotetaan olennaisesti yhtä tai useampaa oppiainetta tai opintokokonaisuutta. Erityisen koulutustehtävän vaatiman koulutuksen järjestämisluvan muutoksesta päättää Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Robotiikkalukiolaisen olisi suoritettava muiden lukiolaisten tapaan vähintään 150 opintopistettä. Pakollisista opintojakoista robotiikkalukiolainen voisi vähentää enintään 16 opintopistettä ja hänen olisi suoritettava robotiikan erityistehtävän mukaisia opintoja vähintään 24 opintopistettä. Opiskelijan on suoritettava valtakunnallisia valinnaisia opintoja 20 opintopistettä ja hän voi suorittaa lisäksi paikallisia valinnaisia opintoja.

Erityistehtävän mukaisia opintoja olisivat robotiikan lisäksi seuraavat opintojaksot: Algoritmit ja lukuteoria (matematiikka), Voima ja liike, Sähkö, Sähkömagnetismi ja valo (fysiikka), Fysiikan ja kemian työt (fysiikka tai kemia), Viesti ja vaikuta puhuen (englanti, saksa tai ruotsi) sekä Tulevaisuus (elämänkatsomustieto).

Robotiikan erityiselle koulutustehtävälle on tarkoitus varata 28 paikkaa, kun koko lukiossa on yhteensä 170 aloituspaikkaa. Robotiikkalukion keskiarvoraja olisi sama kuin yleislinjalla eli seitsemän. Tämän lisäksi hakijoilta kuitenkin edellytettäisiin motivaatiokirjettä.

Mikäli robotiikan aloituspaikat eivät täyttyisi, tilalle voitaisiin ottaa yleislinjalle hakijoita. Lukion aloituspaikkojen kokonaismäärä pysyisi siis samana riippumatta robotiikkaopintoihin hakeneiden määrästä.

Osalla Riihimäen lukiolaisista on jo lukion alussa vahvaa robotiikkaosaamista ja he voivat hakea aiemmin hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista lukion oppimäärässä. Riihimäen lukiossa hankittu robotiikkaosaaminen taas voidaan tunnistaa ja tunnustaa osaksi Hämeen ammattikorkeakoulussa kaikkien alojen opintoja. Robotiikan opinnot voi aloittaa Riihimäen lukiossa myös alkeista.

Riihimäen kaupungin sivistyksen ja hyvinvoinnin lautakunta käsittelee Riihimäen lukion robotiikan erityisen koulutustehtävän hakua kokouksessaan 7. kesäkuuta.

Riihimäen kaupungin Rakas Riksu 2035 -strategian mukaan Riihimäki on kansainvälisesti tunnettu Suomen robotiikan pääkaupunki, jossa annetaan robotiikkaopetusta varhaiskasvatuksesta korkea-asteelle. Riihimäki on tulevaisuuden tekijöiden koti, joka tunnistaa tulevaisuuden työelämätarpeet.