Riihimäki

Omaishoidon tuki

Yleiset perusteet

Omaishoidon tuella tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu omaishoitoa tukevista palveluista, omaishoitajalle maksettavasta hoitopalkkiosta ja vapaasta. Omaishoidon tuki on kunnan määrärahaan sidottu. Tuki voidaan myöntää joko rahallisena hoitopalkkiona tai hoitopalkkiona ja palveluna.

Omaishoidotukea voidaan myöntää, jos:

  • Henkilö alentuneen toimintakyvyn, sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn vuoksi tarvitsee kotioloissa hoitoa tai muuta huolenpitoa
  • Hoidettavan omainen tai muu hoidettavalle läheinen henkilö on valmis ja kykenevä vastaamaan hoidosta ja huolenpidosta tarpeellisten palveluiden avulla.
  • Hoitajan terveys ja toimintakyky vastaavat omaishoidon asettamia vaatimuksia. Tarvittaessa voidaan pyytää lääkärintodistus hoitajan terveydentilasta ja sopivuudesta omaishoitajaksi.
  • Omaishoito yhdessä muiden tarvittavien sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kanssa on hoidettavan hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden kannalta riittävää.
  • Hoidettavan koti on terveydellisiltä ja muilta olosuhteiltaan siellä annettavalle hoidolle sopiva.
  • Tuen myöntämisen arvioidaan olevan hoidettavan edun mukaista.

Omaishoidon tukea haetaan erillisellä hakemuksella, johon tulee liittää lääkärin C-lausunto, joka ei saa olle puolta vuotta vanhempi.

Omaishoidon tukea voidaan myöntää omaishoitolaissa määriteltyjen myöntämisedellytysten täyttyessä. Hoidon tulee olla erityisen sitovaa ja vaativaa, hoito on ympärivuorokautista tai jatkuvaa päivittäin tai tuki korvaa laitoshoidon tai palveluasumisen. Hoito voidaan katsoa ympärivuorokautiseksi ja sitovaksi, vaikka hoidettava viettää ja käyttää säännöllisesti osan vuorokaudesta (noin 5-7 tuntia) kotinsa ulkopuolella järjestettyjä sosiaali- ja terveyspalveluja, saa kuntoutusta tai opetusta. Hoidon vaativuus mitoitetaan toimintakykymittareilla. Avun tarvetta määritellään kotikäynnillä tehtävän haastattelun ja havainnoinnin avuilla sekä laadittavilla toimintakykymittareilla RAVA ja MMSE.

Omaishoidon tuen päätöstä tehtäessä asiakkaalle ei synny subjektiivista oikeutta tukeen. Oikeutta ei muodostu myöskään sillä, että hoidettavalle on aiemmin myönnetty omaishoidon tukea. Omaishoitosopimus voidaan irtisanoa, mikäli hakijoissa on apua enemmän tarvitsevia.  

Hoitopalkkio

Hoitopalkkion taso määräytyy hoidon sitovuuden ja vaativuuden mukaan. Omaishoidontuki on saajalleen veronalaista tuloa. Tuki maksetaan kuukausittain jälkikäteen.

  • I-maksuryhmä 461,48 euroa/kk palkkiona tai 369,18 euroa/kk palkkiona ja 8 tuntia/kk palveluna
  • II-maksuluokka 583,93 euroa/kk palkkiona tai 466,34 euroa/kk palkkiona ja 8 tuntia/kk palveluna tai 367,25 euroa/kk palkkiona ja 20 tuntia/kk palveluna.
  • III-maksuryhmä 1083,04 euroa/kk palkkiona. Omaishoitaja on hoidollisesti raskaan siirtymävaiheen aikana lyhytaikaisesti estynyt tekemästä työtään tai päätoimista opiskelua. Hoitajalla ei ole tältä ajalta vähäistä suurempia työtuloja, oikeutta sairausvakuutuslain (1224/2004) 10 luvun mukaiseen erityshoitorahaan tai oikeutta vuorottelulain (1305/2002) 13 §:n mukaiseen vuorottelukorvaukseen.

Intervallihoito vähentää hoidon sitovuutta ja tuen (hoitopalkkion ja palvelun) määrää vastaavassa suhteessa.

Omaishoitajan vapaa

Omaistaan hoitavalla henkilöllä on oikeus lakisääteiseen vapaaseen kolme vuorokautta sellaista kalenterikuukautta kohti, jonka aikana hän on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin.

Lisätietoja:

  • johtava sosiaalityöntekijä Riitta Uronen, puh. 019 758 4432
    Eteläinen Asemakatu 2, A-rappu, 2.krs, 11130 Riihimäki

Omaishoidontukihakemus 

Omaishoidontuen myöntämisperusteet