Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Kuvituskuva, hymiöitä
Kuva: Pixabay

Eettiset periaatteet ja ilmoituskanava

Riihimäen kaupungin ilmoituskanava on paikka, jossa kaupungin työntekijät, kuntalaiset ja ulkoiset sidosryhmät voivat ilmoittaa lainvastaisesta toiminnasta tai väärinkäytöksistä. Väärinkäytösepäily voi kohdistua yksittäiseen viranhaltijaan, työntekijään tai luottamushenkilöön tai esimerkiksi kaupungin palveluiden tuottamiseen, hankintoihin, sopimuksiin tai päätöksentekoon.

Eettisen ilmoituskanavan avulla torjutaan korruptiota ja edistetään eettisyyttä. Samalla se antaa kaupungille mahdollisuuden puuttua epäkohtiin ja kehittää toimintaansa. Kanavan avulla parannamme entisestään toimintamme vastuullisuutta. Kanava on ilmoittajansuojelulain mukainen tapa myös varmistaa, että väärinkäytöksistä voi ilmoittaa turvallisesti niin, että saa suojelua kaupungin vastatoimilta.

Vihjekanavan taustalla on EU:n direktiivi 2019/1937 oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta ja laki Euroopan unionin ja kansallisen oikeuden rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta.

Mitä väärin­käytös tarkoittaa?

Väärinkäytösilmoituksen voi tehdä epäillystä lakien tai sääntöjenvastaisesta toiminnasta tai muusta epäeettisestä toiminnasta. Ilmoittajalla ei tarvitse olla kattavia todisteita, mutta ilmoituksessa tulee kertoa kaikki tiedot mahdollisimman tarkasti, jotta asia pystytään käsittelemään. Ilmoitukset tulisi kuitenkin tehdä rehellisesti ja vilpittömässä mielessä. Ilmoitusjärjestelmää ei saa käyttää epäasiallisiin tarkoituksiin. Kaupunki selvittää ilmoitusten perusteella mahdolliset väärinkäytökset, mikäli ilmoitukset osoittautuvat aiheellisiksi.

Voit ilmoittaa epäilemistäsi rikkomuksista Riihimäen kaupungin toiminnassa koskien mm. seuraavia aihealueita:

  • julkiset hankinnat, esim. lahjonta, korruptio, virka-aseman väärinkäyttö
  • varkaudet, kavallukset, kaupungin tiedon ja omaisuuden väärinkäyttö
  • yksityisyyden ja henkilötietojen suoja sekä verkko- ja tietojärjestelmien turvallisuus
  • kaupungin eettiset periaatteet
  • sellainen lakien, säädösten ja ohjeiden vastainen toiminta, johon puuttuminen kaupungin normaalien prosessien kautta ei ole mahdollista

Miten ilmoitus tehdään?

Ilmoitus tehdään täyttämällä eettisen kanavan ilmoituslomakkeelle mahdollisimman tarkka kuvaus epäilystä. Ilmoittajan vastuulla on antaa asian edistämiseksi tarvittavat tiedot. Puutteellisia ilmoituksia ei voida käsitellä. Ilmoitukset voi tehdä valinnan mukaan joko täysin anonyymisti tai omilla yhteystiedoilla.

Ilmoitusten käsittely

Ilmoituksen tekijälle lähetetään ilmoituskanavan kautta vahvistus ilmoituksen vastaanottamisesta seisemän päivän kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta. Käsittely toteutetaan luottamuksellisena ja ilmoitustietoihin on pääsy vain niihin oikeutetuilla käsittelijöillä. Ilmoittajalta tai asiantuntijoilta voidaan tarvittaessa pyytää lisätietoja asiasta käsittelyn kuluessa. Luottamuksellisuutta ei koskaan vaaranneta.

Jokaisesta ilmoituksesta tehdään ratkaisu viimeistään kolmen kuukauden kuluessa, jos se on mahdollista. Käsittelijät antavat ratkaisun tiedoksi ilmoittajalle, kun käsittely on saatu päätökseen.

Siirry tekemään ilmoitus tästä.

Asiakaspalautteet eivät kuulu eettiseen kanavaan

Kuntalaisuuden tai asiakassuhteen perusteella ei voi saada ilmoittajansuojelulain mukaista suojelua, eikä ilmoitus tällöin kuulu ilmoituskanavaan. Kaupunki ottaa kuitenkin mielellään kaikilta vastaan palautetta palautekanavan kautta. Voit jättää asiakaspalautteen kaupungin sähköisen palautekanavan www.riihimaki.fi/asioi/palaute/