Harjunrinteen koulu
Harjunrinteen koulu sijaitsee Riihimäen keskustassa osoitteessa Kalevankatu 3. Koulussamme opiskelee noin 450 oppilasta luokilla 6–9. Harjunrinteen koululla toimivat myös musiikkipainotteiset luokat. Koulun yksi opetusryhmä opiskelee Mäkikujan perhetukikeskuksessa.
Muiden Riihimäen koulujen tapaan käytössämme on sähköinen Wilma-järjestelmä, josta löydät muun muassa koulun tiedotteet sekä muut koulupäiviin liittyvät asiat. Koulussamme toimii aktiivinen robotiikkakerho ja olemme mukana kansainvälisissä projekteissa.
Harjunrinteen koulu on aloittanut toimintansa jatkokouluna vuonna 1930. Vuonna 1951 valmistui Kalevankadulle arkkitehti G. Jägerroosin suunnittelema koulutalo, johon alkuun sijoitettiin jatkokoulun lisäksi apukoulu ja kansalaiskoululuokkia. Jatkokoulu muuttui Kansalaiskouluksi vuonna 1957 ja koulussa oli ammattiin suuntautuneet puu-, käsityö-, kotitalous- ja kauppalinjat. Kansalaiskoulusta tuli Harjunrinteen koulu vuonna 1976 peruskoulun tullessa Riihimäelle. Peruskorjattu koulurakennus otettiin käyttöön vuonna 2013.
Lisätietoja
-
Lukuvuosi 2026 – 2027 alkaa keskiviikkona 12.8. klo 9.00.
Syyslukukausi 12.8.–22.12.2026
Kevätlukukausi 7.1.–5.6.2027Lomapäivät
- syysloma 12.–18.10.2026 (viikko 42)
- joululoma 23.12.2026–6.1.2027
- talviloma 22.–28.2.2027 (viikko 8)
- pääsiäinen 26.-29.3.2027
- helavapaa 6.-7.5.2027
Jaksot
- 1. jakso: 12.8.–9.10.2026 (viikot 33–41)
- 2. jakso: 19.10.–22.12.2026 (viikot 43–52)
- 3. jakso: 7.1.–19.3.2027 (viikot 1–11)
- 4. jakso: 22.3.–5.6.2027 (viikot 12–22)
-
Koulumme on Erasmus+ akkreditointi ja osallistumme useisiin kansainvälisiin projekteihin lukuvuoden aikana.
-
Kaupungin ja seurakunnan nuoriso-ohjaajat muodostavat koulukohtaisia työpareja, joita kutsutaan koulukummeiksi. Viikkovierailuilla voit keskustella nuoriso-ohjaajan kanssa vapaa-aikaan, harrastamiseen, kaverisuhteisiin tai oikeastaan mihin vain liittyvistä asioista. Tai voit mennä ihan vain pelailemaan heidän kanssaan!
-
Riihimäellä opiskeluhuollon palveluista vastaa Kanta-Hämeen hyvinvointialue eli Oma Häme.
Oppimisen ja hyvinvoinnin tuki
Harjunrinteen koulun opiskeluhuollon henkilökunta:
Kouluterveydenhoitaja Riikka Ranta
puh. 050 592 3214
riikka.ranta@omahame.fiKoulukuraattori Mikko Saikkonen
puh. 040 330 4457
mikko.saikkonen@omahame.fiKoulupsykologi Essi Suomela
puh. 040 538 8573
essi.suomela@omahame.fiFysioterapeutti Saana Mäkelä
puh. 050 365 0543
saana.makela@omahame.fi -
Vanhempainyhdistys Harava toimii opettajien, henkilökunnan, oppilaiden sekä oppilaiden vanhempien välisenä yhteistyöelimenä. Kaikki toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Me haravalaiset toivomme mahdollisimman monen vanhemman osallistuvan toimintaan. Yhdistys ei kerää jäsenmaksua. Harava kuuluu Suomen vanhempainliittoon.
Tervetuloa kaikki vanhemmat mukaan toimintaan!
Opettajat
| Opettaja | Valvontaluokka | Oppiaine | |
|---|---|---|---|
| Aarnivuo Heidi | AarHe | suomen kieli ja kirjaliisuus | |
| Aho Anniina | AhoAn | 9B | liikunta, retkeily |
| Antinsalo Mikael | AntMi | käsityö | |
| Iiris Eeva | EevIi | käsityö | |
| Hakulinen Meira | HakMe | 8D | uskonto (evankelisluterilainen), terveystieto |
| Hautala Svetlana | HauSv | 6–9V | valmistava opetus |
| Huhdanpää Maarit | HuhMa | 8A | matematiikka, fysiikka, kemia |
| Järvinen Kaisa | JärKa | kotitalous | |
| Kaasinen Minna | KaaMi | äidinkieli (suomi) ja kirjallisuus, draama | |
| Kannosto Veera | KanVe | erityisopetus | |
| Karikytö Katariina | KarKa | 9C | biologia, maantieto, terveystieto |
| Kemppi Rosa | KemRo | erityisopetus | |
| Kontturi Katja | KonKa | 6C | luokanopettaja, käsityö |
| Korhonen Liisa | KorLi | 6H | luokanopettaja, liikunta, terveystieto |
| Kortelahti Eero | KorEe | robotiikka, kuvataide | |
| Kouhia Miia | KouMi | 9F | erityisopetus |
| Kultanen Tiia | KulTi | saksa | |
| Kuusela Henna-Riina | KuuHe | 9H | musiikki |
| Kuusi Sanna | KuuSa | 7E | matematiikka, kemia |
| Laasanen Teemu | LaaTe | erityisopetus | |
| Lahti Sari | LahSa | 6A | luokanopettaja, äidinkieli (suomi) |
| Lahtinen Johanna | LahJo | englanti, ruotsi, saksa | |
| Lamberg Pauliina | LamPa | ranska | |
| Latostenmaa Virpi | LatVi | englanti | |
| Lehtinen Eetu | LehEe | matematiikka, fysiikka | |
| Lohi Anne | LohAn | 9D | matematiikka, fysiikka |
| Louekari Maria | LouMa | kuvataide | |
| Malvikko Suvi-Päivi | MalSu | 8H | fysiikka, kemia |
| Mattheiszen Viivi | MatVi | 7C | kotitalous, terveystieto |
| Miettinen Lauri | MieLa | historia, yhteiskuntaoppi, elämänkatsomustieto | |
| Mikkola Maiju | MikMa | kotitalous | |
| Moberg Jukka | MobJu | 9B | liikunta |
| Naumanen Minna | NauMa | englanti, ruotsi | |
| Nieminen Pirjo | NiePi | saksa | |
| Nyman Hanna | NymHa | 6F | erityisopetus |
| Ranta Anu | RanAnu | 7F | erityisopetus |
| Riikonen Katri | RiiKa | 6B | luokanopettaja |
| Rompasaari Noora | RomNoo | erityisopetus | |
| Saastamoinen Heikki | SaaHe | erityisopetus | |
| Salmenius Emmi | SalEm | 6–9G | erityisopetus |
| Sanasvuori Miia | SanMi | S2-opetus | |
| Stigell Liisa | StiLi | 7D | suomen kieli ja kirjallisuus |
| Tanninen Risto | TanRi | 8C | biologia, maantieto, retkeily |
| Tarkiainen Emmi | TarEm | oppilaanohjaus | |
| Tommola Ida | TomId | englanti | |
| Tuoriniemi Tiina | TuoTi | suomen kieli ja kirjallisuus | |
| Valkeavuori Marja | ValMa | 7B | kotitalous, terveystieto |
| Vallivaara Maria | ValMar | kotitalous | |
| Viilomaa Sirpa | ViiSi | matematiikka, ohjelmointi, tähtitiede, apulaisrehtori | |
| Värtö Irmeli | VärIr | erityisopetus | |
| Wilenius Iiris | WilIi | kotitalous, liikunta |
Yhteystiedot
Pylvänäinen Hanna
Rehtori
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Harjunrinteen koulu
Karhunen Pirjo
Koulusihteeri
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Harjunrinteen koulu
Iivarinen Sami
Vahtimestari
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Harjunrinteen koulu