Riihimäki

Historia

 

Peltosaaren koulu on perustettu vuonna 1977. Ensimmäisenä rehtorina toimi Hannu Huotari vuoteen 1997. Hänen jälkeensä rehtorina oli kahden vuoden ajan Mikko Ripatti. Vuodet 1999-2008 koulua johti rehtori Arto Sinisalo. Elokuussa 2008 rehtorina aloitti Virve Jämsén.


Koulun yhteydessä on sen perustamisesta lähtien toiminut Riihimäen koulujen keskuskeittiö.

 

Peltosaaren koulussa on noin 260 oppilasta. Koulu on 2-sarjainen, minkä lisäksi koulussa on erityisluokkia.

 

Koulu sijaitsee rautatieaseman kohdalla radan ja Vantaanjoen kulmaukseen rakennetussa Peltosaaren kaupunginosassa.

 

Koulun vahvuuksia ovat monipuolinen erityisopetus, maahanmuuttajataustaisten opetus ja liikuntakasvatus. Liikunnanopetukselle antavat hyvät edellytykset suuri liikuntasali ja vieressä sijaitsevat jäähalli, pesäpallokenttä, urheilukenttä ja tennishalli.