Vanhempainkerho Herajoen koululla
Herajoen koulun vanhempainkerhon toiminta-ajatus
Rekisteröimätön vanhempainkerho toimii koulun ja kotien välisen yhteistyön yhtenä foorumina. Kaikki vanhemmat voivat osallistua kokouksiin ja tapahtumiin, mutta toiminnan varmistamiseksi uusi esiluokka valitsee aina kaksi vanhempaa, jotka ovat enemmän sitoutuneet asiaan. Vanhempainyhdistyksessä Herajoen koulua edustaa Leena Heimonen ja vanhempainkerhon kokoukset pidetään Herajoen koululla.
Vanhempainkerhon tavoitteena on
- Parantaa koulun ja kotien välistä tiedonkulkua ja keskustelua.
- Toimia yhteisön "edunvalvojana" tehden mm. esityksiä ja aloitteita. Onnistunutta edunvalvontaa kuvastaa hienosti lukukauden 2010-2011 aikana valmistunut kevyen liikenteen väylä Rintapellontien alkupäähän.
- Oppia tuntemaan muita vanhempia ja tarjota mahdollisuus vertaistukeen vanhempana ja kasvattajana.
- Lasten hammasterveyden edistäminen ksylitolipastillijakelulla.
Vanhempainkerhon toiminta:
- Varojenkeruu on hauskaa ja yhdistävää. Viimeisimpiä hankintoja ovat olleet videotykki, kaasugrilli ja talviurheiluvälineitä.
- Rahaa on lisäksi käytetty mm. kouluympäristön viihtyisyyden lisäämiseen, lainattavien urheiluvälineiden ja kirjojen hankkimiseen, kulttuuritilaisuuksien kustantamiseen, stipendeihin ja tapakasvatukseen.
- Talkoista ja muista kokoontumisista tiedotetaan erikseen. Kaikki vanhemmat ovat tervetulleita mukaan toimintaan.
Yhteystiedot:
Puheenjohtaja Pirjo Sopenlehto
pirjo.sopenlehto(a)luukku.com
040 - 838 5266
Lukuvuoden 2011-2012 aikana on suunnitelmissa:
- Organisoida xylitol-pastillien hankinta aikaisempien vuosien tapaan.
- Pitää isänpäivämyyjäiset ja kerätä varoja esim. keksejä/sukkia myymällä.
- Kustantaa vuosittain aina 1. luokalle kevätretken linja-autokuljetus.
- Kustantaa tapakasvatuslounas yläkoululle siirtyvälle luokalle.
- Koulusta yläasteelle siirtyvälle luokille 2 stipendiä (paras keskiarvo sekä kiristipendi).
Kokoontumisajat lukuvuonna 2011-2012:
ke 5.9.2012 klo 18.00
ke 17.10.2012 klo 18.00
ke 16.1.2013 klo 18.00
ke 20.3.2012 klo 18.00