Opiskelu musiikkipainotteisilla 1.- 5.luokilla
Eteläisellä koululla toimivat kaupungin musiikkipainotteiset luokat 1-5. Musiikkipainotteiselle 1. luokalle voi hakeutua myös kaupungin muista osista. Viime kädessä oppilaan pääsyn musiikkipainotteiselle 1. luokalle ratkaisee arpa.
Opiskelu musiikkipainotteisella luokalla alkaa siis ensimmäisellä luokalta ja kuudennelle luokalle siirrytään Harjunrinteen kouluun.
Tuntijako
Musiikkipainotteinen opetus
Laulaminen:
Laulaminen on keskeinen toimintamuoto alakoulun musiikkitunneilla. Käytetty laulusto palvelee siltana musiikin eri osa-alueille. Laulusto valitaan musiikin omien tarpeiden, ajankohtaisuuden, koulun juhlien ja aihekokonaisuuksien perusteella.
Soittaminen:
Soitto-ohjelmisto valitaan musiikinopetuksen tarpeiden mukaan. Pääasiallisen soittimiston muodostavat koulusoittimet: rytmi- ja melodiasoittimet. Pianoa, kitaraa, nokkahuilua ja kanteletta ja orkesteri-soittimia käytetään oppilassoittimina oppilaiden edellytysten mukaan.
Kuuntelu:
Kuunneltava musiikki valitaan eri luokka-asteille siten, että se tukee musiikin eri osa-alueiden opiskelua ja mahdollisuuksien mukaan aihekokonaisuuksia.
Musiikin perusteet:
Käsitellään pääosin musiikkiopiston perustason 1 asioita; musiikin teoriaa, musiikin ana-lyysiä ja säveltapailua. Musiikin historiassa edetään antiikin ajoista 2000-luvulle asti.
Lisäksi valtakunnallisten perusteiden lisäksi, Riihimäen musiikkipainotteisilla luokilla, kehitetään musiikin avulla itseluottamusta, yhteistyö- ja esiintymistaitoja, valmiuksia, joita tarvitaan kaikilla elämän aloilla.
Esiintyminen:
Myös esiintyminen on tärkeä osa musiikinopiskelua. Kevät- ja syyskonsertit kuuluvat joka vuosi musiikkipai-notteisten luokkien ohjelmaan (otamme mielellämme esiintymispyyntöjä vastaan).
Musiikin opetusta on 3h/ viikko, sekä 1 kerhotunti
Yhteistyö musiikkiopiston kanssa
SOITINKARUSELLI
Soitinkaruselli järjestetään oppilaiden tutustuttamiseksi soittoharrastukseen ja eri soittimiin. Karuselli aloite-taan syksyllä 2011, ja siinä pyörivät soittimet ovat viulu, huilu, kitara ja piano.
Tunnit ovat musiikkiopiston järjestämää maksullista kerhotoimintaa. Oppilaat voivat halutessaan hakeutua musiikkiopiston varsinaisiksi oppilaiksi keväällä järjestettävän pääsykokeen kautta.
Opetus tapahtuu ryhmissä, joissa on korkeintaan kuusi oppilasta. Oppilaat kiertävät karusellin kaikki soittimet vuorollaan, kuusi viikkoa jokaisessa soittimessa, 45 minuuttia viikossa.
Jos karuselliin halukkaita ei 1. luokan oppilaissa ole tarpeeksi, ryhmiin voidaan lisäksi ottaa 2. ja 3. luokan oppilaita tässä järjestyksessä.
Ystävyystoiminta
Ystävyyskoulumme Unkarissa Szolnokissa on Kodály Zoltan Ének-zenei Általános Iskola. Olemme käyneet kuorovierailulla Szolnokissa 1992 , 1997, 2004 ja 2010 ,unkarilaiset ovat vierailleet myös Riihimäellä . Kuoro-laiset osallistuivat koulumme toimintaan ja heille järjestettiin toimintaa koulumme oppilaiden kanssa, kan-sainvälisyyskasvatusta ihan käytännössä!
Musiikkiluokkien tuki ry