Riihimäki-lisä 1.3.2009 alkaen
Riihimäki-lisä on lasten kotihoidon tuen kuntalisä.
1.3.2009 alkaen Riihimäki-lisää saavat perheet, joissa on alle 3-vuotias päivähoidon valintaoikeuden piiriin kuuluva lapsi ja jotka ovat oikeutettuja Kelan kautta maksettavaan lasten kotihoidon tukeen.
Tämän lisäksi edellytetään:
- lapsen vanhempi tai muu huoltaja hoitaa perheen kaikki lapset kotona
- lapsen vanhempi tai muu huoltaja on ollut päätoimisena opiskelijana tai työsuhteessa vähintään 86 työpäivää(4 kk) kuuden kuukauden aikana välittömästi ennen äitiys- vanhempainloman alkamista tai hoitovapaalle jäämistä.
- jos perheessä on kaksi huoltajaa edellytetään, että huoltaja joka ei ole Riihimäki-lisän saajana, on työssä tai päätoimisena opiskelijana Riihimäki-lisän maksun ajan
- Riihimäki-lisää maksetaan, vaikka perheen 3 vuotta täyttänyt lapsi osallistuu kerhotoimintaan. Edellytetään, että perheen alle 3 -vuotias lapsi ei osallistu kerhotoimintaan
- Riihimäki-lisää maksetaan, vaikka perheen 6-vuotias lapsi on osapäiväisessä kunnan järjestämässä esiopetuksessa vuotta ennen kouluun menoa tai jos lapsi aloittaa koulunkäynnin 6-vuotiaana eli vuotta ennen oppivelvollisuuden alkamista. Sisaruskorotusta ei tästä lapsesta makseta
- Riihimäki-lisän suuruus on 175 euroa/kk. Sisaruslisä/lapsi on 50 euroa/kk/sisarus
- Riihimäki-lisää saavan perheen verotettavat bruttotulot saavat olla enintään 5 000 € /kk
- Riihimäki-lisä on verollista tuloa kotona lapsia hoitavalle vanhemmalle tai muulle huoltajalle
- Riihimäki-lisä maksetaan hakemiskuukauden alusta, sitä ei makseta kuukautta lyhyemmältä ajalta eikä takautuvasti
Hakemus palautetaan päivähoitotoimistoon. (lomakkeet >>)
Lisätietoja Riihimäki-lisästä antaa palvelusihteeri Sirpa Viiala, puh. (019) 758 4330.