Riihimäki

Oppilashuolto

Oppilashuoltoon kuuluu oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtiminen. Oppilashuollolla edistetään oppilaiden tasapainoista kasvua ja kehitystä sekä varmistetaan kaikille tasavertainen oppimisen mahdollisuus. Oppilashuoltopalveluihin kuuluvat mm. kouluterveydenhuolto, koulukuraattori- ja koulupsykologitoiminta. Oppilashuoltoa tekevät myös opettajat ja koulun muu henkilöstö. Tavoitteena on ongelmien huomioiminen ja niihin puuttuminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. 

Oppilashuoltotyön käsikirja >>

Koulutuslautakunnan käsittelyssä 16.12.2011 § 180.
 

Oppilashuoltoryhmä

Kaikissa kouluissa toimii säännöllisesti kokoontuva oppilashuoltoryhmä, jonka muodostavat koulun rehtori, erityisopettaja, opinto-ohjaaja, koulukuraattori tai koulupsykologi, kouluterveydenhoitaja sekä tarvittaessa muut asiantuntijat.
 

Koulupsykologi

Koulupsykologit työskentelevät ensisijaisesti alakouluilla. Huoltajat, opettajat ja oppilaat voivat kääntyä koulupsykologien puoleen halutessaan neuvontaa tai ohjausta kaikissa koulunkäyntiin liittyvissä ongelmatilanteissa. Näitä voivat olla esimerkiksi koulupelot, koulukiusaaminen tai motivaatio-ongelmat. Koulupsykologit osallistuvat tarvittaessa kodin ja koulun välisiin yhteisneuvotteluihin. Koulupsykologien tehtävänä on myös tutkia oppimisvaikeuksia ja valmistella oppilaiden siirtämistä erityis- tai yleisopetukseen.


Koulukuraattori

Koulukuraattorit ovat koulussa toimivia sosiaalityön ammattilaisia. Kuraattorit tukevat ja auttavat oppilaita koulunkäynnissä ja sosiaalisessa kasvussa keskustelemalla, antamalla neuvontaa ja ohjaamalla heitä erilaisiin tukitoimiin. Koulukuraattorit toimivat yhteistyössä oppilaiden, perheiden, koulun henkilökunnan ja viranomaisten kanssa. Lisäksi kuraattorit valmistelevat siirtoja erityis- ja yleisopetukseen. Oppilaana voit ottaa yhteyttä koulukuraattoriin, jos sinulla on mielessäsi asioita, jotka painavat sinua ja joista haluaisit jutella jonkun aikuisen kanssa. Huoltajana voit ottaa yhteyttä koulukuraattoriin, jos sinulla on huoli lapsestasi tai perheesi tilanteesta etkä oikein tiedä mitä tehdä tai kehen ottaa yhteyttä. Koulukuraattorin yhteydenotto on useimmiten kutsu yhteistyöhön, tilanteen selvittelyyn ja tarvittavien muutosten ja tukitoimien yhteiseen pohdintaan.