MUISTIO
Keskustelutilaisuus Patastenmäen ja Peltosaaren koulun oppilaaksiottoalueista 25.1.2011
Kaupungintalon valtuustosalissa klo 17- 18.45
Paikalla noin 46 kuulijaa, joista vanhempia noin 30.
Tilaisuuden aluksi koulutuslautakunnan puheenjohtaja Mikko Takala esitteli paikalla olevat virkamiehet ja koulutuslautakunnan jäsenet. Tämän jälkeen koulutoimenjohtaja Esa Santakallio esitteli lyhyesti oppilaaksiottoalueen muutokset ja perusteli niitä mm. oppilasmäärän lisääntymisellä uudisasutusalueilla, lähikouluperiaatteella ettei kenenkään tarvitse kulkea koulun ohi ja olemassa olevien koulujen rakennusoikeuden päättymisellä.
Vanhempien puhemiehenä toiminut Erja Eiro esitteli vanhempien näkökulmaa asiaan ja esityksen oppilaaksiottoalueesta. Eiro kertoi vanhempien kokeneen tulleensa petetyksi, sillä olivat uskoneet lastensa pääsevän lähikouluunsa, vanhempia huoletti lasten koulumatkan pituus ja erityisesti turvallisuus, he myös kyseenalaistivat montessoriopetuksen tarpeellisuuden Puukoululla.
Koulutoimenjohtaja kertoi Puukoulun olevan mitoitettu sangen pienille oppilasmäärille paloturvallisuussyistä ja vain yhden wc-tilansa johdosta. Lisäksi tarkoituksenmukaiset liikunta- ja käsityötilat puuttuvat, ruokailujenkin järjestäminen olisi hankalaa. Hän totesi myös, että oppilasmäärien ennustaminen on ollut haasteellista, koska kaavat elävät koko ajan ja suunnitelmat rakentamisesta ja aikatauluista eivät ole toteutuneet aina odotetusti.
Koulutuslautakunnan puheenjohtaja kertoi, että tilanteeseen vaikuttavat myös säästösyyt, sillä esioppilaiden siirtyessä alakouluihin ja 6-luokkien siirtyessä yläkouluihin, väljyyttä kouluissa ei juurikaan ole. Hän totesi myös, ettei montessoriyhdistyksen kanssa voi joka vuosi käydä kauppaa, että minne heidät nyt sijoitetaan. Hänen mielestään vanhempien esityksen ollessa toteuttamiskelpoinen, ilman että se heikentää toisten oppilaiden asemaa. Käydyn keskustelun aikana koulutuslautakunnan varapuheenjohtaja totesi omana näkemyksenään, että Lasitehtaan koulun alue voisi olla yksi sijoituspaikka montessorille tai jopa Hiivolan lakkautetun kyläkoulun tilat.
Yleisöstä kommentoitiin, että Patastenmäen asukkaiden asemaa heikennetään, jos uusien omakotitaloasukkaiden lapset pääsevät Jukolaan ja heidän lapsensa eivät. Lisäksi heille oli luvattu, että he saavat lapsensa lähikouluun ja olivat siksi hankkineet kalliit talonsa koulun vierestä. Myös lasten kuljettaminen aiheuttaisi harmia ja pysäköintiongelmia. Eräs vanhemmista mainitsi, että hänen lapsensa eivät Peltosaaren kouluun mene ja oli sitä mieltä, että se lienee täällä muillakin vanhemmilla mielessään.
Koulutoimenjohtaja vastasi, että työryhmät ovat pohtineet erilaisia ratkaisuja ja että tilanteeseen oli vaikea löytää ratkaisua, joka miellyttäisi kaikkia. Peltosaaren rehtori Virve Jämsen kertoi, että vanhempien esitystä vastaavaa esitystä heidän työryhmänsä ei ollut käynyt läpi. Lisäksi Puukoulu ei voi ottaa vanhempien esityksen mukaista määrää oppilaita ja he lähtivät työryhmässä siitä oletuksesta, että uusia koulutiloja ei rakenneta. Eräs vanhemmista toivoi, että jos pienet alakoululaiset voisivat aloittaa koulun Puukoulussa ja siirtyä esimerkiksi kolmannelle luokalle Peltosaareen.
Yleisöstä lisättiin, että seurakunnan omistama puistomainen tontti on nyt kaupungin omistuksessa. Tästä eivät olleet koulutoimenjohtaja ja koulutuslautakunnan puh. johtaja tietoisia.
Tähän kaupunginhallituksen edustaja Ilpo Ropponen kommentoi, että kaupungin investointisuunnitelmissa on ensiksi Harjunrinteen koulu ja lisäksi kaksi muuta koulua odottaa peruskorjausta. Mitään extempore-sijoituksia ei nyt tehdä.
Lopuksi vanhemmat halusivat tietää paikalla olleet koulutuslautakunnan jäsenet ja heidän kantansa asiaan. Lautakunnan jäsenet esittäytyvät. Sovittiin lisäksi, että koulutuspäällikkö Ira Vihreälehto kerää vanhempien edustajien yhteystiedot ja järjestää vielä yhteisen palaverin talviloman jälkeen.
Vanhemmat, jotka jättivät yhteystietonsa:
Erja Eiro
Timo Myllylä
Minna Heiskanen
Mirella Bitter
Helena Merivirta
Tiina Saarinen