Kirjariihi - kiinnostavia uutuuksia 

Rosa Liksom: Hytti nro 6,  2011
”Kaikki on liikkeessä: lumi, vesi, ilma, puut, pilvet, tuuli, kaupungit, kylät, ihmiset ja ajatukset.”

Rosa Liksomin novellimainen kertomus junamatkasta tempaa mukaansa hurjalle, kiihkeälle, avartavalle, mausteiselle, tunteikkaalle ja visuaaliselle matkalle Siperian halki. Ollaan 80-luvun lopun Neuvostoliitossa. Moskovassa arkeologiaa opiskeleva suomalainen tyttö nousee junaan toteuttaakseen unelmansa. Hän matkustaa myös paetakseen itseään sekä suhdettaan Mitkaan ja Irinaan, mutta jää aluksi monella tapaa vangiksi hyttiin nro 6.

Pienen hytin jakaa mies – suuri, karski, kaalikorvainen murhamies. Vodka virtaa, tee höyryää samovaarissa, mies puhuu kovaa ja karkeasti omasta elämästään ja neuvostoliittolaisesta todellisuudesta, ihmisistä. Kuultavaa on paljon.  Mies humaltuu, ahdistelee, karjuu ja hikoaa. Tyttö kuuntelee, on pakko kuunnella ja kulkea mukana juna-asemilla.

Tyttö on hiljaa ajatuksineen aivan viimeisille sivuille asti. Mutta ne ajatukset, ne vievät tarinaa eteenpäin kohti sitä hetkeä, kun ”hän on valmis ottamaan vastaan elämänsä, sen onnen ja onnettomuuden”. Unelma toteutuu pääteasemalla Ulan Batorissa. Suhde mieheen on muuttunut oudoksi ystävyydeksi ja elämän mahdottomuus alkanut tuntua mahdolliselta. Tarina jää ihanan avoimeksi, se piirtää viiltävän kaunista ja terävää viivaa monella tasolla, asemalta toiselle, varjosta valoisaampaan.
Finlandia-palkinto 2011!

Kristina Carlson, William N. päiväkirja, 2011
Kristina Carlson on kirjoittanut päiväkirjamuotoisen tarinan vanhan jäkälätutkijan William Nylanderin viimeisistä ajoista 1890-luvulla Pariisissa. Nylander asustaa kolkossa vuokra-asunnossa ja yrittää kirjoittaa jatko-osaa tutkimukselleen.  Kaupungilla liikkuessaan hän löytää huomautettavaa lähes kaikesta ympärillään näkemästä. Hän toteaa itsestään olevansa ”teräväkielinen, riidanhaluinen, ilkeä, äkkipikainen, pitkävihainen, kaunainen, katkera, jääräpäinen, jos ystäviä(?) ja vihollisia on uskominen” Sairauskin pahenee Pariisin talvessa kylmässä asunnossa.

Kuka oli tämä ”mielensäpahoittaja” William Nylander?
William Nylander oli kasvitieteilijä ja Helsingin yliopiston ensimmäinen kasvitieteen professori 1800-luvun puolivälissä. Hän kiinnostui erityisesti jäkälistä ja oli omana aikanaan eräs maailman johtavista jäkälätutkijoista. Hänen tutkimuksiaan pidetään yhä Suomen kasvitieteellisen tutkimuksen lähtökohtana. 1860-luvulla Nylander erosi professorin virasta ja muutti Pariisiin jatkamaan tutkimuksiaan. Eräs saksalainen tutkija esitti tuohon aikaan myöhemmin oikeaksi osoitetun teorian, jonka mukaan jäkälät ovat sienten ja levien symbiooseja. Nylander ei tätä hyväksynyt ja ryhtyi vastustamaan voimakkaasti tätä suuntausta ja katkaisi kaikki välit teorian kannattajiin.

Kristina Carlsonin teos ei ole pelkästään uraltaan syrjäytyneen, yksinäisen miehen katkeroitunutta puhetta, vaan myös halua nähdä kauneutta ympärillään. Kaiken kurjuuden keskelläkin Nylander odottaa innolla kevätkukkien puhkeamista.  Olisiko kovan kuoren alla kuitenkin ollut tilaa toisenlaiselle, inhimillisemmälle elämälle, jos vakaumus ei olisi sitä estänyt.

Satu Grönroos: Lumen syli, 2012
Satu Grönroosin esikoisromaani kertoo Helmistä, juuri koulunsa aloittaneesta, isättömästä tytöstä, joka asuu äitinsä ja veljiensä kanssa. Eletään 1960-lukua Jyväskylässä. Helmin maailma mullistuu, kun paras ystävä, Mirjami, jää auton alle. Kukaan ei kuitenkaan ehdi kiinnittää huomiota Helmin vointiin, ja näin hän sulkeutuu entistä enemmän omaan mielikuvitusmaailmaansa. Mielikuvitusmaailmassa hän pystyy edelleen leikkimään Mirjamin kanssa. Aikuiset tosin suuttuvat, jos hän ottaa asian puheeksi. Helmi ei uskalla puhua kenellekään myöskään uhkana varjoissa piileskelevästä Otuksesta, joka väijyy häntä aina tilaisuuden tullen. Kaarina-opettaja on ainoa, joka yrittää ymmärtää tyttöä, mutta hänellä on omakin elämänsä ongelmineen. Kirjassa on kaksi kertojanääntä: Helmin ja Kaarinan. Tarina etenee napakasti lyhyiden lukujen muodossa, eikä kirjaa malta heittää kädestään. Kirjan luettuaan jää lukija väistämättä pohtimaan kaikkea sitä, mitä tapahtui rivien väleissä...

Petter Sairanen: Muisti on unta, 2012
On talvi, on yö. Ulkona paukkuu pakkanen. Papán tyttö lähtee ulos paljaat jalat saappaissa ja matkaa ”tuonilmaisiin” mamán luokse. Miehelle jää vain katse, Mona-Lisan hymy, suuri ikävä, ikuinen rakkaus ja Värityskirja. Tytön Värityskirja on eräänlainen päiväkirja vaikka se onkin runoa ja romaaniksi kirjoitettu.

Hienovireinen romaani kertoo menetyksestä, ihmisistä ja maailmasta menetyksen takana. Mies, kuvataiteilija ja elämäntaiteilija menettää onnettomuudessa vaimonsa ja jää pienen tytön yksinhuoltajaksi. Elämää eletään eteenpäin kiinteästi yhdessä, purjehditaan, metsästetään, sienestetään ja vaelletaan luonnossa, muistoissa ja tässä maailmassa.

Petter Sairanen on lappeenrantalainen kirjailija, dramaturgi, veneilijä… hän kirjoittaa vangitsevasti, kevyesti hengittäen raskaissa saappaissaan.

Papán kertomus yhdistyy Värityskirjaan. Nykyisyys, menneisyys ja tulevaisuus ovat yhtä.  Mies miettii surunsa keskellä arvomaailmaansa - ihmisten kunnioittamista ja tyhjää materiaa. Teksti on täynnä kirkkaita ajatuksia kuin mietelmiä ja Värityskirjan soljuvaa runoa. Hieno ja koskettava lukukokemus.

”Näetkö sinä kuinka avaruus sataa? / Näetkö / minun tummien silmieni sisar/
kuinka se sataa/ veden, saarien ja maiseman yllä?/ Se sataa kuin hengitys./
Minun aurinkoni, minun kuuni,”

Nick Trout: Sano mihin sattuu : Päivä eläinlääkärin elämästä, 2010
Nick Trout kertoo kirjassaan yhdestä työpäivästään, joka venyy melkein vuorokauden mittaiseksi. Eläinlääkärin pyyteetön tahto auttaa sairasta eläintä lämmittää lukijan mieltä pitkin matkaa. Trout kertoo myös uransa varrelle sattuneista erilaisista ihmisten ja eläinten kohtaloista, jotka sekä naurattavat että itkettävät. Aina loppu ei ole onnellinen, mutta kaikella on tarkoituksensa. Trout pohtii eläinlääketieteen uusia mahdollisuuksia sekä sitä, koska on aika vain luovuttaa. Osaako eläin kertoa, mihin sattuu?