Riihimäen kaupunginmuseon
perusnäyttely
Riihimäkeläisen tarina
Näyttely kertoo tarinan ihmisistä Riihimäen seudulla esihistoriasta nykypäivään asti.
Vuosien 1860-1910 aikana syntyi riihimäkeläisyys. Yhteydet emämaa Venäjään ovat näkyvästi esillä. Tapaamme veturinkuljettaja Johan August Wallentinin ja telegrafisti Aino Willikan.


Seuraava huone tutustuttaa kävijän kaupungistuvaan Riihimäkeen.
Monipuolistuva taloudellinen ja hallinnollinen toiminta, kieltolakiajan juopottelu ja alkava elintason nousu ovat teemoja. Tutustumme Riihimäen Puhelin Oy:n toimitusjohtajaan, maisteri Lauri Gröndahliin.

Seuraavaksi siirrymme astianpesukoneen ja tietokoneen aikaan.

Riihimäen ensimmäisen rautatien lippuluukun ympärillä on teemana "Riihimäki rautatien tyttärenä".
Suuressa salissa esittäytyy paikkakunnan yläluokan elämäntapa 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa.

