Riihimäen kaupunginmuseo

Ajankohtaista 

 

Soiton ja tanssin hurmaa

Tanssiorkestereita, soittokunta ja tanssipaikkoja Riihimäellä

Näyttely 13.5.-22.8.2012

Riihimäen kaupunginmuseon kesä 2012 vietetään kevyen musiikin parissa.
Museon vaihtuvien näyttelyiden salin ovat vallanneet riihimäkeläiset tanssiorkesterit.
Museon lasikuistilla esitellään riihimäkeläisiä tanssilavoja, muistellaan tanssilavakokemuksia ja tutustutaan tansseissa käymisen kulttuuriin.

Aulassa tutustutaan riihimäkeläisiin soittokuntiin. 

Museon pihalla on kesän ajan pieni tanssilava. Lavalla järjestetään näyttelyn teemaan liittyviä tapahtumia kesän mittaan. Museo ottaa mielellään vastaan ajatuksia ja ehdotuksia erilaisiksi tanssitapahtumiksi.


Museoon ja tapahtumiin on vapaa pääsy.

 

 

Tiedonsaanti helpottui kaupunginmuseon perusnäyttelyssä

Riihimäen kaupunginmuseon päivitetty perusnäyttely on esillä. Perusnäyttelyyn on lisätty yleistekstejä ja syventäviä tekstejä eri teemoista.

Perusnäyttely Riihimäkeläisen tarina on ollut esillä kaupunginmuseossa vuodesta 1998. Perusnäyttelyä on päivitetty museokävijöiden toiveiden pohjalta. Uudistuksessa ei ole muokattu näyttelyn rakennetta.

 

Risteysasema Riihimäki -julkaisu

Risteysasema Riihimäki 140 vuotta kertoo Riihimäen tulosta risteysasemaksi, radan rakentamisesta, rautatiestä sotien aikoina, rautatien moninaisista vaikutuksista paikkakunnalle ja asemanseudun elämästä sekä rautatieaseman vaiheista.  

Eri kirjoittajien artikkeleista kootun uuden, kovakantisen ja runsaasti kuvia sisältävän julkaisun hinta on 25 euroa.

                                                                            

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

   

 


 


Riihimäen kaupunginmuseo

Öllerinkatu 3,              11130 Riihimäki             p. 019 758 4115            tai 019 758 4117

Avoinna

Sunnuntaisin ja keskiviikkoisin klo 12-18. Muulloin sopimuksen mukaan.

Toimisto on avoinna arkisin virka-aikana.

Poikkeukselliset avoinnaoloajat näet täältä