Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Katselmukset

Rakennustyön aikaiset katselmukset

Lupapäätöksessä määritellään, mitä rakennustyön aikaisia katselmuksia tullaan suorittamaan. Tilaa katselmukset, ellei toisin ole mainittu, rakennusvalvonnasta viimeistään kolme päivää ennen niiden toimittamista. Rakentajan tai hänen edustajansa on oltava läsnä katselmuksessa. Rakentajan on huolehdittava, että työmaan tarkastusasiakirja on rakennuspaikalla katselmuksen suorittajan tarkastettavissa ja/tai allekirjoitettavissa.

Rakennuksen sijainnin ja korkeusaseman merkitseminen

Tilaa katselmus maankäytön vastuualueen maastomittauksista ensisijaisesti sähköpostilla.

Pohjakatselmus

Pohjakatselmus suoritetaan, kun anturan raudoitukset ovat näkyvillä ennen valutöitä

Sijaintikatselmus

Sijaintikatselmus suoritetaan, kun rakennuksen perusmuuri tai sitä vastaava rakennustyö on suoritettu. Tilaa katselmus maankäytön vastuualueen maastomittauksista ensisijaisesti sähköpostilla.

Rakennekatselmus

Raknnekatselmus suoritetaan, kun rakennuksen runko ja muut kantavat rakenteet on tehty. Näitä rakenteita ei saa peittää ennen rakennekatselmusta.

Savupiipputarkastus

Savupiippukatselmus suoritetaan, kun savupiiput ovat valmiit, kuitenkin ennen niiden käyttöönottoa. Tarkastuksen suorittaa vastaava työnjohtaja.

Öljylämmityslaitoksen katsastus

Öljylämmityslaitoksen katsastus suoritetaan kolmen kuukauden kuluessa öljylämmitysjärjestelmän käyttöönotosta. Asennusliike tilaa katsastuksen pelastusviranomaiselta.

Käyttöönottokatselmus

Käyttöönottokatselmus suoritetaan ennen tilojen käyttöönottoa. Käyttöönoton yleiset edellytykset ilmenevät erillisestä liitteestä. Lue lisää käyttöönottokatselmuksesta.

Loppukatselmus

Loppukatselmus suoritetaan, kun rakennus ja pihamaajärjestelyt ovat valmiit. Rakennuksen ja ympäristön tulee olla vahvistettujen piirustusten mukaisessa kunnossa.

Vesi- ja viemäriasennukset

Suoritettavia tarkastuksia ovat pohjaviemäreiden tarkastus, putkiston painekokeet, järjestelmän käyttöönotto- ja lopputarkastukset.

Mui­den vi­ran­omais­ten ja asen­nus­ten edel­lyt­tä­mät tar­kas­tuk­set

  • Maanalaiset öljysäiliöt: Säiliön asennustarkastus suoritetaan ennen sen peittämistä. Tilaa tarkastus aluepelastuslaitoksen päivystävältä palomestarilta, puh. 040 551 5212.
  • Sähköasennukset: Kaikissa paritaloissa ja sitä pienemmissä rakennustoimenpiteissä tulee ennen tilojen käyttöönottoa sähköurakoitsijan suorittaa asennustensa käyttöönottotarkastus. Tämän tarkastuksen pöytäkirja tulee olla rakennuspaikalla rakennusvalvonnan suorittamassa käyttöönottokatselmuksessa.

Yhteystiedot

Rakennusvalvonta, sähköinen asiointi, rakennusluvat, maisematyöluvat, katselmukset, ohjaus ja neuvonta.
Rakennusvalvonta, rakennusvalvonnan vastuualueen päällikkö, erityissuunnitelmat, rakennusluvat, katselmukset, ohjaus ja neuvonta