Konserni- ja hallintopalvelut Nuoriso Nuoriso

90 kesätyöntekijää valittu

Riihimäen kaupungin 90 kesätyöpaikkaa on täytetty, ja valituille on lähetetty tieto valinnasta. Kesän aikana peruutuspaikoille kutsutaan varasijoille valittuja ja tarvittaessa muitakin hakijoita.

Paikkoja haki tänä vuonna 541 nuorta. Kesätöiden esimiehet ovat tehneet valinnat kesätyöntekijöistä hakemusten ja/tai haastattelujen perusteella. Valitettavasti moni hyvä hakija jäi ilman paikkaa hakemusten suuren määrän johdosta.

Lista kesätyön saaneista ja varalle valituista on nähtävillä kaupungin Tietotuvan ulko-ovella (os. Eteläinen Asematu 2) ja kaupungin työllisyydenhoidon nettisivuilla.

Uudet kesätyöpaikat ovat haussa jälleen ensi keväänä.

Katso kesätöihin valitut

Nuorten kesätyöllistäjille tukea

Riihimäen kaupunki maksaa kesätyötukea riihimäkeläiselle työnantajalle, joka työllistää v.1998- 2001 syntyneen riihimäkeläisen nuoren vähintään 4 viikoksi 1.5.–30.9.2017, edellyttäen että tuen myöntämisen ehdot täyttyvät. Kesätyötukea voi hakea 1.2.–31.5.2017, ja sitä myönnetään määrärahojen puitteissa 30 ensimmäiselle ehdot täyttävälle hakijalle, maksimissaan 250 euroa/nuori.

Katso lisätietoa ja tulostettavat lomakkeet!


,

Asiasanat: kesätyöt

OLIKO SISÄLLÖSTÄ APUA?

Kyllä 0 Ei 0 Kyllä 0 Ei 0

Kommentit on suljettu.